MIKKELI
Onnettomuusautoissa oli yhteensä viisi henkilöä, jotka selvisivät tilanteesta säikähdyksellä.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Etelä-Savoon Mikkeliin tiistaiaamuna 28. marraskuuta. Tapauksesta uutisoi aluemedia Länsi-Savo.
Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että kyseessä oli kolmen henkilöauton peräänajokolari.
Liikenneonnettomuus tapahtui Vanhan Otavantien ja Junnilantien risteyksessä.
Onnettomuusautoissa oli yhteensä viisi henkilöä, jotka selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. Onnettomuusautoihin tuli pieniä peltivaurioita ja yhdestä laukesi turvatyynyt.
Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Itä-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 09.08.