RIKOSAALTO
Pohjanmaan poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan laajassa omaisuusrikossarjassa, missä ulkomaalaisista henkilöistä koostuva ryhmä murtautui eri puolella Suomea metallialan yrityksiin anastaen niistä kuparia, katalysaattoreita tai muita metalleja, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos.
Rikossarjassa on murtauduttu metallialan yrityksiin ja anastettu kuparia, katalysaattoreita ja muita metalleja. Rikoksilla on saatu hyötyä noin 300 000 euroa.
Sarja koostuu 11:stä kappaleesta törkeitä varkauksia, kolmesta törkeän varkauden yrityksestä sekä yhdestä varkaudesta, joista kahdeksan on tapahtunut Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Rikoksilla aiheutettu vahinko on yhteensä noin 300.000 euroa, josta takaisin saatua omaisuutta on vajaa 20.000 euroa.
Rikokset tapahtuivat tammikuun ja huhtikuun 2021 välisenä aikana Vaasassa, Kurikassa, Tervajoella, Janakkalassa, Riihimäellä, Vantaalla, Raaseporissa, Lohjalla ja Nokialla.
Rikoksiin osallistuvien ryhmän koko vaihteli tekopaikoittain 3 -10 henkilön välillä. Samoin teoissa käytetyt ajoneuvot vaihtuivat useasti.
Rikossarjassa on vangittuna todennäköisin syin seitsemän ulkomaalaista mieshenkilöä. Henkilöt ovat iältään vuonn 1974-1992 syntyneitä. Ensimmäiset henkilöt vangittiin huhtikuussa ja viimeisin heinäkuussa. Epäiltyjen henkilöiden jäljille päästiin poliisin oman rikospaikkatutkinnan kautta sekä poliisilaitosten välisen yhteistyön avulla. Esitutkinnan suuntaamisessa myös yritysten omilla valvontakameratallenteilla oli tärkeä merkitys.
Esitutkinnan alkuvaiheessa Pohjanmaan poliisilaitos teki tiivistä yhteistyötä Helsingin poliisilaitoksen, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa, KRP:n Mikkelin osaston ja Itä-Suomen poliisilaitoksen kanssa. Tutkintavastuu esitutkinnan suorittamisesta oli Pohjanmaan poliisilaitoksen rikostutkintayksiköllä Vaasassa.
Syytteen noston määräpäivä on 30.8.2021.
Lähteenä: Poliisi