Lääkäriliitto: johtavat lääkärit aiempaa pessimistisempiä terveyskeskusten lääkäritilanteeseen

Julkaistu


POLITIIKKA – TERVEYS

Johtavat lääkärit ovat aiempaa pessimistisempiä terveyskeskusten lääkäritilanteeseen, tiedottaa Suomen Lääkäriliitto.

Terveyskeskusten lääkärivaje vuonna 2021 oli ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Johtavien lääkärien arvio työvoimatilanteesta oli kuitenkin jonkin verran pessimistisempi kuin vuosi sitten, ilmenee Lääkäriliiton vuosittaisesta tutkimuksesta.

66 prosenttia vastaajista piti lääkäritilannetta kokonaisuudessaan erittäin tai melko hyvänä. Huonompaan suuntaan olivat kehittyneet ostopalvelujen ja sijaisten saatavuus.

Lääkäriliitto on tutkinut terveyskeskusten lääkäritilannetta vuosittain jo 36 vuoden ajan tekemällä kyselytutkimuksen terveyskeskusten johtaville lääkäreille. Nykyisin mukana ovat myös KT Kuntatyönantajat, sosiaali- ja terveysministeriö ja THL. Vastausprosentti oli tällä kertaa 98 (N =135).

Lääkärivaje oli viime vuonna 7,4 %, kun se edellisenä vuonna oli 7.3 %. Työssä olevia viranhaltijoita oli viime vuonna 2093,5. Vuosi sitten luku oli selvästi korkeampi 2285,5. Sijaisten määrä on edelleen noussut 915,5 lääkäristä 994 lääkäriin. Myös ostopalvelujen ja ulkoistusten osuus on kasvanut neljänneksellä, edellisen vuoden 441 vakanssista 557 vakanssiin. Luvut kertovat, että vaikka lääkärivaje on ennallaan, viranhaltijoiden hoitamana on entistäkin pienempi osuus terveyskeskuslääkärin tehtävistä.

– Suurin vaje oli itäisen Suomen sairaanhoitopiireissä Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Itä-Savossa ja Etelä-Karjalassa. Yli 10 %:n vaje oli lisäksi Keski-Pohjanmaan ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiireissä, sanoo Lääkäriliiton tutkija Peppiina Saastamoinen.

Johtavien lääkärien arvion mukaan erityisesti ostopalvelujen saatavuus on heikentynyt edellisestä vuodesta. Erittäin tai melko hyväksi sen arvioi nyt 47 % vastaajista, kun vuotta aiemmin luku oli 61 %. Myös sijaisten saatavuuden ja lääkäritilanteen kokonaisuudessaan arvioidaan jonkin verran heikentyneen, vaikka avoimien tehtävien täyttämisen suhteen ei nähty muutosta edelliseen vuoteen.

Perusterveydenhuollon resurssien riittämättömyys on ikuisuusongelma – puheista on siirryttävä tekoihin.

– Tutkimus osoittaa, että vaikka perusterveydenhuollon hankalasta tilanteesta ja riittämättömästä resursoinnista on puhuttu vuosia, korjausta asiaan ei ole saatu aikaan, toteaa Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.

Pärnänen kehottaakin tulevien hyvinvointialueiden päättäjiä ottamaan perusterveydenhuollon keskeiseksi kehittämiskohteeksi. ”Julkinen perusterveydenhuolto on lopultakin saatava väestön tarpeita vastaavaksi, mitä vastikään lausuntokierroksella ollut perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn määräajan lyhentäminen viikkoon osaltaan tukee”, sanoo Pärnänen.

Lähteenä: Suomen Lääkäriliitto


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

KRP epäilee: Lintilän Whatsappiin murtauduttiin – tapauksesta on aloitettu esitutkinta

TIETOMURROT Keskusrikospoliisi on tapauksesta toistaiseksi vaitonainen. Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan epäillystä tietomurrosta, joka on kohdistunut elinkeinoministeri...

Epäilyttävä kirje saapui Kokoomuksen piirijärjestön toimistoon Espooseen: sisälsi kaksi ampuma-aseen patruunaa

ESPOO Poliisi tutkii tapahtunutta tällä hetkellä vaalirikoksena ja ampuma-aserikkomuksena. Länsi-Uudenmaan poliisilla on ollut poliisitehtävä viime viikolla...

Vaaliehdokkaina olevien poliisien sometilien vaalikarenssi alkaa vuodenvaihteessa

EDUSKUNTAVAALIT Poliisissa on linjattu, että vaalikarenssi koskee poliisin nimissä olevia sosiaalisen median virkatilejä, jos tilin...

Tuoreimmat artikkelit

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...

Kouvolassa kadonnut 83-vuotias Osmo on löytynyt

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti tänään sunnuntaina etsivänsä Kouvolassa kadonneeksi ilmoitettua 83-vuotiasta Osmo -nimistä miestä. Kaakkois-Suomen...