HARTOLA – LAHTI
Hämeen poliisia on työllistänyt sunnuntaiaamun 26. helmikuuta ja tiistaiaamun 28. helmikuuta välisenä aikana Päijät-Hämeessä muutamat rattijuopot sekä raskaan ajoneuvon ulosajo, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteista. Rattijuopot jäivät kiinni Lahdessa, raskaan ajoneuvon ulosajo tapahtui Hartolassa.
Lahdessa kiinni kolme päihtynyttä kuljettajaa.
Lahdessa jäi sunnuntain aikana kiinni kaksi päihtynyttä mieskuljettajaa ja maanantaina yksi päihtynyt naiskuljettaja.
Toinen jäi kiinni tavallisessa liikennetarkastuksessa Korvenreunankadulla päivällä ja toinen ajoi ulos tieltä tienpientareelle Holman ja Kymijärven välisellä tieosuudella Ahtialantien risteyksessä. Ulos ajaneen auto kärsi lieviä vaurioita. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.
Ensiksi mainittu antoi poliisin huumausainepikatestiin positiivisen tuloksen, kuten myös jälkimmäinenkin. Lisäksi jälkimmäinen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,52 mg/l tuloksen, joka on promilleissa 1,18 promillea.
Kummankin kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen ja tienpientareelle ajanutta lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisi määräsi molemmat kuljettajat väliaikaiseen ajokieltoon.
Maanantaina aamupäivällä kello 09.15 aikaan, poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton Eteläisellä Liipolankadulla. Autoa kuljettanut noin kaksikymmentä vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Poliisi käytti kuljettajan verikokeessa asian varmistamiseksi.
Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Raskas ajoneuvo ulos tieltä korjausliikkeen seurauksena Hartolassa.
Maanantai-iltana poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat hätäkeskukselta ilmoituksen raskaan ajoneuvoyhdistelmä tieltä suistumisesta Valtatie E75:llä Hartolassa.
Poliisin alustavan selvityksen mukaan, etelän suunnasta pohjoiseen matkalla ollut ajoneuvoyhdistelmä oli loivasta vasemmalle kaartuvassa mutkassa ajautunut ajoradan ulkopuolelle ja oli korjausliikkeen seurauksena suistunut ulos tieltä. Onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Ajoneuvoyhdistelmää kuljettanutta epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tapahtuneesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 22.03.