Lahdessa jäi tiistaiyönä hieman yli kahden tunnin aikana kiinni kolme huumepäistä kuljettajaa

Julkaistu


LAHTI

Poliisi sai Päijät-Hämeen, tarkemmin Lahden liikenteestä tiistaiyön 26. syyskuuta aikana kiinni useita huumeista päihtyneitä kuljettajia. Hämeen poliisi kertoo kolmen kuljettajan antaneen positiivisen tuloksen huumausainepikatestiin.

Ensimmäinen jäi kiinni kello 00.40 aikaan Holma-Kymijärventiellä, kun poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

Noin 10 minuuttia myöhemmin, kello 00.50 aikaan, poliisipartio pysäytti Pihtikadulla henkilöautolla liikkeellä ollen miehen tarkistaakseen tämän ajokunnon. Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen mies puhalsi hänkin nollatuloksen seulonta-alkometriin, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.

Tätäkin miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Edellisestä pari tuntia eteenpäin, kello 02.50 aikaan poliisipartio pysäytti Kirveskadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi nollatuloksen alkometriin, mutta hänellekin huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.

Tällä miehellä sentään oli ajo-oikeus, toki ei ole enää, sillä hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä rattijuopumukseen ja sen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Useampi kuljettaja ajeli Päijät-Hämeessä vahvasti päihtyneenä

HEINOLA - LAHTI Hämeen poliisin partiot tapasivat sunnuntaipäivän 16. kesäkuuta ja maanantain vastaisen yön 17....

Hirsirunkoinen kesäasunto tuhoutui tulipalossa täysin Heinolassa

HEINOLA Tervalahdentiellä Heinolassa sammutettiin maanantaina 17. kesäkuuta keskipäivällä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Rattijuopolla oli kyydissään kolme lasta Lahdessa – Päijät-Hämeessä jäi kiinni kaksi muutakin rattijuoppoa

PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeen liikenteestä lauantai-iltapäivän 15. kesäkuuta ja sunnuntaiaamuyön 16. kesäkuuta välisenä...


Tuoreimmat uutiset

Kaksi työmaakoppia ja maastoa paloi Kontiolahdella

KONTIOLAHTI Iiksenniityntiellä Kontiolahdella sammutettiin rakennuspaloja sekä maastopaloa maanantaina 17. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Vaarallisia aineita kuljettava ajoneuvoyhdistelmä on ojassa valtatie 11:llä Sastamalassa – tie on katkaistu liikenteeltä

SASTAMALA Valtatie 11:llä Sastamalassa on sattunut raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Kaksi työmaakoppia ja maastoa paloi Kontiolahdella

KONTIOLAHTI Iiksenniityntiellä Kontiolahdella sammutettiin rakennuspaloja sekä maastopaloa maanantaina 17. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Vaarallisia aineita kuljettava ajoneuvoyhdistelmä on ojassa valtatie 11:llä Sastamalassa – tie on katkaistu liikenteeltä

SASTAMALA Valtatie 11:llä Sastamalassa on sattunut raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...