PÄIJÄT-HÄME
Poliisilla on ollut rauhallinen vuorokausi Päijät-Hämeessä, vaikkakin kiinni jäi kolme päihtynyttä kuljettajaa. Poliisi kertoo, että koko poliisilaitoksen alueella oli yön aikana vain 47 tehtävää.
Ajo-oikeudeton tapa-autoilija huumepäissään Uudenmaankadulla Lahdessa.
Tiistaina 29. maaliskuuta aamupäivällä kello 10.55 aikaan, poliisipartio pysäytti Uudenmaankadulla Lahdessa epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt nainen alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Nainen on jäänyt kortitta ajosta kiinni kymmen kertaa vuoden sisällä.
Huumerattijuoppo poliisin haaviin Lahdenkadulla Lahdessa.
Tiistaina 29. maaliskuuta iltapäivällä kello 13.50 aikaan, poliisipartio pysäytti Lahdenkadulla Lahdessa henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi nollatuloksen seulonta-alkometriin, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Ajo-oikeudeton kuljettaja tuhdissa humalassa ja huumepäissään Karjalankadulla Lahdessa.
Keskiviikon puolella 30. maaliskuuta kello 02.00 aikaan, poliisipartio kiinnitti Karjalankadulla Lahdessa huomiota kevyenliikenteen väylällä liikkuneeseen henkilöautoon. Poliisipartio päätti pysäyttää kyseisen auton selvittääkseen syyn kevyenliikenteen väylällä ajamiseen.
Autoa kuljettanut 1990-luvun loppupuolella syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen, eikä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan mieheltä löytynyt.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton kyydissä olutta autona omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja ajo-oikeudettomalle.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos