PÄIJÄT-HÄME
Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä, tarkemmin Lahdessa, mm. murtovaras, polkupyörävaras sekä graffititaiteilija sunnuntaiaamun 21. elokuuta ja maanantaiaamun 22. elokuuta välisenä aikana, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta.
Mies murtautui kampaamoon Lahden Hennalassa.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus huppupäisestä murtovarkaasta sunnuntai-iltana Lahden Hennalassa. Ilmoituksen mukaan murtovaras oli murtautunut kampaamoon sisälle rikkomalla ikkunan.
Murtovaras oli ehtinyt poistua rikospaikalta ennen poliisipartioiden paikalle saapumista. Asiasta ilmoittanut antoi poliisipartioille hyvät tuntomerkit varkaasta ja poistumissuunnan. Partio näki tuntomerkkeihin sopivan miehen kävelemässä poispäin tapahtumapaikasta. Partio tavoitti kolmekymppisen miehen ja hänen halusta löytyi liikkeestä anastettua omaisuutta.
Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
Nuorukainen varasti varastetun pyörän Lahdessa – hallusta löytyi myös huumeita.
Poliisipartiot saivat hätäkeskukselta tehtävän maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kahta Lahden keskustaan. Ilmoituksen mukaan tummiin pukeutunut nuori mies anastaa polkupyörää kerrostalon sisäpihalta.
Polkupyörävaras ehti poistua pihalta polkupyörän kanssa ennen partioiden paikalle saapumista. Poliisipartio sai havainnon kyseisestä miehestä Paavolassa ja partio yritti pysäyttää häntä. Mies lähti kuitenkin polkemaan partiota karkuun keskustan suuntaan. Hänet saatiin kuitenkin pysäytettyä lyhyen kilvanajon jälkeen.
Parikymppisen käytössä ollut polkupyörä oli ilmoitettu anastetuksi jo viime vuonna. Nuorukaisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineita. Hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen ja huumausainerikokseen.
Nuorukainen maalasi graffitin tunnelin seinään Lahden Saksalassa.
Nuori mies maalasi tunnelin seiniä maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea Lahden Saksalassa. Nuorukainen oli maalannut kertomansa mukaan yhden graffitin tunnelin seinään.
Hänen epäillään syyllistyneen lievään vahingontekoon.