LAITILA – UUSIKAUPUNKI
Lounais-Suomen poliisi tavoitti viikonlopun aikana useita vahvasti päihtyneitä kuljettajia Uudessakaupungissa ja Laitilassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.
Kuorma-autoilija yli kolmen promillen humalassa Uudessakaupungissa.
Poliisi pysäytti perjantai-iltana 15. lokakuuta Uudessakaupungissa Varhelantanhualla kuorma-auton tarkastusta varten.
Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 3,3:n promillen lukeman.
Mies oli ajokiellossa, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta ajokiellon aikana.
Rattijuoppo nukahti pysähtyneen auton rattiin Laitilassa – puhalluslukema 3,72 promillea.
Lauantai-iltana 16. lokakuuta poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Laitilassa.
Partio tavoitti auton pysäköitynä Garpintieltä ja löysi autosta kuljettajan nukahtaneena ratin päälle. Mies puhalsi poliisin alkometriin 3,72 promillen lukeman.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Yli kahden promillen kännissä auton ratissa Laitilassa.
Poliisi pysäytti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 17. lokakuuta Laitilassa Ukitiellä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 2,08 promillen lukeman.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Sunnuntaiaamunakin kärähti rattijuoppo Laitilassa.
Sunnuntaiaamuna 17. lokakuuta poliisi pysäytti Laitilassa, Syttyäntiellä tarkastusta varten henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi noin 1,26 promillen lukeman.
Miehelle annettiin sakko rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Törkeän rattijuopumuksen raja Suomessa on 1,20 promillea. Poliisiuutiset ei tiedä toistaiseksi, miksi kuljettajalle oltiin kirjoitettu sakko ainoastaan rattijuopumuksesta. Mahdollista on myös näppäilyvirhe poliisin tiedotteessa ja kyseessä olisi ollut 1,16 promillen lukema.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi ulos tieltä Uudessakaupungissa.
Poliisi sai sunnuntai-iltana 17. lokakuuta ilmoituksen ulosajosta Uudessakaupungissa Vehmaantiellä. Partion päästyä paikalle auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 2,26 promillea. Mies kertoi myös käyttäneensä matkapuhelinta juuri ennen ulosajoa.
Mies loukkaantui ulosajossa ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos