Lammin nokkakolarissa loukkaantui molempien ajoneuvojen kuljettajat – toinen kuljetettiin lääkintähelikopterilla sairaalaan

Henkilöautoilija oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja aiheuttanut nokkakolarin.


HÄMEENLINNA

Valtatie 12:lla, eli Lahden valtatiellä entisen Lammin kunnan alueella Hämeenlinnassa sattui kahden ajoneuvon välinen vakava liikenneonnettomuus torstaina 3. lokakuuta iltapäivällä. Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä on henkilöauton ja tukkirekan välinen liikenneonnettomuus.



– Pelastuslaitos ei tiedota asiasta tarkemmin. Poliisi kertoo onnettomuudesta lisätietoja, Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kommentoidaan.

Viranomaisuutiset tavoitti Hämeen poliisin kommentoimaan onnettomuutta. Hämeen poliisin tilannekeskuksessa oli iltapäiväviiden jälkeen vielä vähän onnettomuuteen liittyen tietoa, mutta sen verran osattiin kertoa, että ainakin yksi henkilö on loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

Tilannekeskuksesta ei tiedetty, montako osallista onnettomuudessa on osallisena ja olivatko ajoneuvot matkalla samaan suuntaan vai onko kyseessä nokkakolari.

– Olemme viisaampia myöhemmin, kun paikalla oleva poliisi raportoi meille, tilannekeskuksesta kommentoidaan.

Hämeen poliisi tiedotti onnettomuudesta hieman ennen iltakuutta. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että kyseessä oli nokkakolari.

Fintrafficin mukaan onnettomuus tapahtui Outsillan ja Kirkkokallion välisellä tieosuudella. Poliisi tarkentaa onnettomuuspaikaksi Turengintien risteyksen tuntuman. Onnettomuudesta aiheutui useiden tuntien ajaksi liikennehaittaa ja tie oli suljettu liikenteeltä. Tapahtumapaikalla oli käytössä kiertotie. Fintraffic tiedotti kello 23.23 liikennehaitan olevan ohitse.

Hämeen poliisi julkaisi onnettomuudesta uuden tiedotteen perjantaina 4. lokakuuta aamupäivällä. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että tämän hetkisen tiedon mukaan henkilöautoilija oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja aiheuttanut nokkakolarin. Lisäksi poliisi tarkentaa loukkaantuneiden määrää, onnettomuudessa loukkaantui molempien ajoneuvojen kuljettajat. Henkilöautoa kuljettanut mies loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin lääkintähelikopterilla sairaalaan. Myös tukkirekan kuljettaja vietiin sairaalaan. 



Poliisi ei ole päässyt kuulemaan asianosaisia eikä voi tämän vuoksi kertoa tutkinnasta enempää tässä vaiheessa. 

Onnettomuustutkintalautakunta suoritti torstaina kolaripaikalla onnettomuustutkintaa. 

Tehtävälle hälytettiin yhteensä kahdeksan pelastusyksikköä, joista seitsemän on Kanta-Hämeestä ja yksi Päijät-Hämeestä. Lisäksi kohteessa oli poliisi ja ensihoitohenkilöstöä.

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello 15.17.

*Muokattu 3.10.2024 klo. 17.15: Lisätty poliisin tilannekeskuksen puhelimitse kertoma tieto vakavasti loukkaantuneesta henkilöstä.
*Muokattu 3.10.2024 klo. 17.58: Lisätty poliisin tiedotteesta poimittuja tietoja (Onnettomuuspaikka & nokkakolari).
*Muokattu 3.10.2024 klo.23.27: Lisätty tieto, että liikennehaitta on ohitse.

*Muokattu 4.10.2024 klo. 11.20: Lisätty poliisin täydentävät kommentit osallisten ja loukkaantuneiden määrästä sekä onnettomuuden aiheuttajasta.



Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Slaidaa tästä saman alueen uutisia



Yhteistyössä

Puhelimen suojakuoret edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna
puhelimen kuoret
Kondomit ja intiimialueen sheivaustuotteet helposti ja huomaamattomasti aina ilman posti- ja toimituskuluja
Akut vertailun kestävin hinnoin laitteeseen kuin laitteeseen
Vaihda kultaesineet rahaksi - aina paras hinta!
Kilpailuta lainat ja löydä matalin korko
Kokeile 14 päivää ilmaiseksi äänikirjoja Nextoryn kautta
Säästä luontoa ja rahaa – shoppaile kodin tavarat huokeaan hintaan!
Jokaisen tuntemat ja tietämät bokserit
Kellot, korut ja älykellot Kulta-Centeristä! Kulta-Center tarjoaa kilpailukykyiset hinnat!
Jo yli 190 000 asiakasta - tekijöidensä näköinen vakuutusyhtiö
Valikoimasta löydät satoja upeita vihki- ja timanttisormuksia - made in Finland!
Koodilla: elosmart14 sekä uudet, että voimassa olevat asiakkaat saavat 14% alennuksen, kun tilauksen loppusumma on vähintään 50€

Tuoreimmat uutiset

Raju ulosajo Akaassa – henkilöauto syttyi palamaan

AKAA Sotkiantiellä entisen Kylmäkosken kunnan alueella Akaassa, Kylmäkosken ja Sotkian välillä sattui perjantai-iltana 4. lokakuuta...

Hollolassa tapahtui henkilövahinko raideliikenteessä

HOLLOLA Päijät-Hämeessä Hollolassa, Hakosillan kohdalla tapahtui perjantaina 4. lokakuuta iltapäivällä raideliikenneonnettomuus. VR:ltä kerrotaan, että kyseessä...

Poliisi suoritti anniskelupaikkavalvontaa Hämeessä – jopa kolmessa tavattiin päihtynyttä henkilökuntaa

KANTA-HÄME - PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisi suoritti anniskelupaikkavalvontaa valtakunnallisen teeman mukaisesti viikonloppuna 27.–29. syyskuuta. Hämeessä poliisi...

Poliisilla oli takaa-ajotilanne Tuusulassa ja Järvenpäässä – poliisi etsii asianomistajia

JÄRVENPÄÄ - TUUSULA Itä-Uudenmaan poliisin partioilla oli takaa-ajotilanne Keski-Uudellamaalla torstaina 3. lokakuuta. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan,...

Lahden poliisioperaatio: Kerrostalon parvekkeelta ammuttiin

LAHTI Hämeen poliisilla oli perjantaina 4. lokakuuta poliisioperaatio Päijät-Hämeessä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisin epäilevän,...

Liedossa sijaitsevan Järvelän avantouintikeskuksen tulipalon syttymissyy on selvinnyt

LIETO Viranomaisuutiset uutisoi tiistaina 24. syyskuuta tulipalosta Järveläntiellä Liedossa. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrottiin tuolloin, että useampi...

Vaasan seudun jätelautakunnan jäseniä epäillään rikoksista – seuraavaksi on syyteharkinnan aika

VAASA Pohjanmaan poliisi on tutkinut Pohjanmaalla tapahtunutta epäiltyä jätelain rikkomista ja virkavelvollisuuden rikkomista. Pohjanmaan poliisilaitokselta...

Sauna palaa Mustasaaressa

MUSTASAARI Karperöntiellä Mustasaaressa sammutetaan perjantaina 4. lokakuuta alkuiltapäivästä syttynyttä rakennuspaloa. Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että saunarakennus...

Useita nuoria joutui väkivallanteon uhriksi Espoon Haukilahdessa – poliisin tutkinta on valmistunut väkivaltarikosten osalta

ESPOO Viranomaisuutiset uutisoi elokuun puolivälin jälkeen useampaan kertaan Länsi-Uudenmaan poliisin tutkivan rikoskokonaisuutta, jossa useita nuoria...

Poliisi paljasti merkittävän rikollisorganisaation – asiassa on yli 40 epäiltyä eri puolilla Suomea

HUUMEIDEN SALAKULJETUS Poliisi on paljastanut useiden eri yksiköiden tiiviillä yhteistyöllä Ruotsista Suomeen kohdistuneen laajamittaisen huumausaineiden...

Tulisijojen lämmittäminen työllisti pelastuslaitosta Etelä-Savossa

JUVA - PUUMALA Etelä-Savon pelastuslaitosta työllisti perjantaina 4. lokakuuta yöllä ja aamulla tehtävät, joihin liittyi...

Kerrostaloasunnon puulattian alla syttyi tulipalo Tampereella

TAMPERE Teiskontiellä Tampereella sammutettiin perjantain vastaisena yönä 4. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Puunjalostustehtaalla syttyi tulipalon alku Jurvassa – hälytys tuli suurena rakennuspalona

KURIKKA Laksonkujalla entisen Jurvan kunnan alueella Kurikassa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi perjantaiaamuna 4. lokakuuta. Etelä-Pohjanmaan...

Parivaljakko anasti tuotteita muhoslaisesta kaupasta ja pakeni poliisia

MUHOS Oulun poliisi tutkii Pohjois-Pohjanmaalla tapahtunutta rikoskokonaisuutta. Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että Muhoksella kauppaliikkeestä omaisuutta...

E-S: Nuori kaksikko teki ilkivaltaa Armilan entiseen kouluun Lappeenrannassa – pelastuslaitokselle tuli hälytys suuresta rakennuspalosta

LAPPEENRANTA Ratakadulla Lappeenrannassa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi torstaina 3. lokakuuta iltapäivällä. Etelä-Karjalan pelastuslaitos lähti suorittamaan...

Oulun seudulla valvottiin raskasta liikennettä – 30 kuljettajaa sai seuraamuksia

OULUN SEUTU Poliisin, Tulli ja Rajavartiolaitos toteuttivat raskaan liikenteen valvontatapahtuman Oulun alueella tiistaina 1. lokakuuta...

Asuinrakennuksen pannuhuoneessa syttyi tulipalon alku Nurmeksen Hyvärilässä

NURMES Hyväriläntiellä Nurmeksen Hyvärilässä tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi torstai-iltana 3. lokakuuta. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei...

Ihminen oli kerrostaloasunnon parvekkeen kaiteen väärällä puolella Helsingin Rastilassa

HELSINKI Karavaanikujalla Helsingin Rastilassa tehtiin perjantain vastaisena yönä 4. lokakuuta hätäilmoitus ihmisen pelastamisesta. Helsingin pelastuslaitokselta...

Karvakonstaapeli Raimo jäljesti ohjaajan ja partiokaverin kanssa eksyneen sienestäjän Sipoossa

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisilla oli torstaina 3. lokakuuta kadonneen henkilön etsintätehtävä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että...

Helsingin poliisi suorittaa edustuston turvallisuuteen liittyvää tarkastusta Venäjän lähetystön alueella

HELSINKI Helsingin poliisi suorittaa edustuston turvallisuuteen liittyvää tarkastusta Venäjän lähetystön alueella. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että...