Länsi-Uudellamaalla laitettiin ennätykset uusiksi ei niin hyvässä valossa – mm. eräällä oli nopeutta peräti 243 km/h

Julkaistu




UUSIMAA

Yksi kaahasi 243 kilometriä tunnissa 120:n kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella. Yhdessä tapauksessa kaksi moottoripyörää ajoi peräkkäin 183 kilometrin tuntivauhdilla kuudenkympin alueella. Lisäksi poikkeusajoluvalla kortin saanut nuori kaahasi korttinsa hyllylle, autosta löytyi lisäksi tutkanpaljastin.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin poliisipartiot totesivat viikonloppuna poikkeuksellisen kovia ylinopeuksia, jotka rikkovat valitettavasti aikaisempia ennätyksiä, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Länsi-Uudenmaan poliisi totesi viikonlopun aikana yhteensä 15 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Esimerkiksi lauantaina Turku-Helsinki -moottoritiellä erään cruisingiin matkalla olleen kuljettajan suunnitelmat menivät uusiksi. Poliisi tapasi hänet ajamassa 243 kilometriä tunnissa alueella, jonka rajoitus on 120 kilometriä tunnissa. Ajonopeuslukema oli kesän suurin mitattu nopeus.

Tämän lisäksi myös Kirkkonummen Porkkalantiellä lyötiin ennätykset uusiksi. Sunnuntaina illansuussa kaksi moottoripyörää ajoi peräkkäin 183 kilometrin tuntivauhdilla. Rajoitus paikalla on 60 kilometriä tunnissa.

Lisäksi 17-vuotias nuori syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja paljastinlaiterikkomukseen. Hänen hallustaan löydettiin tutkanpaljastin, joka ajokortin ohella otettiin poliisin haltuun.

Lisäksi poliisi piti nopeusratsian Evitskogissa, jossa poliisi kirjasi kolme sakkoa.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Yli 30 kuskia ajeli itsensä ajokieltoon Länsi-Uudellamaalla – mm. motoristi kaahasi 217 km/h

UUSIMAA Kovat nopeudet ovat jatkuneet viime viikolla Länsi-Uudenmaan alueen teillä, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Komisario Hannu Kontola...

Autiotalo on täyden palon vaiheessa Espoon Jokitörmässä

ESPOO Espoon keskuksessa, Jokitörmässä palaa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.37. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Tuoreimmat artikkelit

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Poliisilla oli eilen poliisioperaatio Keravalla – kyse vakavasta väkivallanteosta

KERAVA Keravan Lapilassa oli eilen tiistaina iltapäivällä poliisioperaatio. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen tehtävän Hätäkeskukselta...

Helsingin Meilahdesta kadonnut 59-vuotias mies on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että Helsingin...

Taisi ruoat sittenkin jäähtyä – wolttikuski ajoi skuutilla punaisia päin Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on palannut lomaltaan ja se tietää tottakai,...