ESPOO
Poliisin esitutkinta tapauksessa on vielä alussa, ja osapuolten kuuleminen on kesken.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty heitteillepano sekä virkavelvollisuuden rikkominen, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että poliisi on aloittanut esitutkinnan tilanteesta, jossa lapsi jäi yksin espoolaisen päiväkodin pihalle torstaina 23. maaliskuuta.
Ensitietojen perusteella lapsi on jäänyt ilman päiväkodin työntekijöiden valvontaa päivän päätteeksi, kun muut lapset on haettu kotiin. Lapsen löysi hänen oma huoltajansa.
− Poliisin esitutkinta tapauksessa on vielä alussa, ja osapuolten kuuleminen on kesken. Tämän vuoksi poliisi ei vielä tässä vaiheessa voi kertoa tapahtumien kulusta yksityiskohtaisemmin, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Tero Tonteri Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Tapauksesta uutisoi tiistaina 28. maaliskuuta Helsingin Sanomat. Media kertoo, että kyseessä oli 3-vuotias lapsi. Median mukaan tapaus olisi sattunut Friisilän päiväkodissa.
Lapsen äiti kertoo saapuneensa miehensä kanssa päiväkodille kello 16.45. Äidin mukaan päiväkodilla oli tiedossa, että lapsi haetaan ennen viittä. Kaiken lisäksi päiväkodin pitäisi olla avoinna puoli kuuteen asti. Vanhempien saapuessa paikalle, päiväkodissa ei ollut aikuisia paikalla, Helsingin Sanomat tietää kertoa.
Lue myös: Poliisi pyytää havaintoja Espoon Karakalliossa viime torstaina tapahtuneeseen välikohtaukseen