TURKU
Turussa suoritettiin torstaina 15. helmikuuta iltapäivällä onnistunut ihmisen pelastusoperaatio. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen ihmisen pelastustehtävästä Rieskalähteentiellä kello 16.26. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen puristuksista.
– Lapsi oli liukunut leikeissä kallionkielekkeelle ja jäänyt jumiin rinteeseen noin viiden metrin korkeuteen, kertoo päivystävä palomestari Jaakko Asikainen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Asikaisen mukaan pelastuslaitos onnistui pelastamaan lapsen pinteestä siten, ettei hänelle aiheutunut fyysisiä henkilövahinkoja. Lapsi jatkoi vahingoittumattomana matkaansa.
*Artikkelikuva: Kuvituskuva – Varsinais-Suomen pelastuslaitos