Latokartanon murhan esitutkinta valmistunut: äiti surmasi lapsensa ja itsensä – viruivat noin viikon kuolleena

Julkaistu


UUSIMAA

Helsingin poliisi sai tiedon naisen ja lapsen kuolemista 25. maaliskuuta 2022. Poliisi teki tuolloin äidin ja pojan asuntoon tarkastuskäynnin, koska heihin ei oltu saatu yhteyttä.

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi Helsingin Latokartanossa tapahtuneen murhan esitutkinnan, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.

Poliisi kertoo, että tapaus alkoi selvitä poliisille, kun pojasta oli tehty katoamisilmoitus. Huoli lapsesta heräsi, kun hän ei ilmestynyt kouluun.

Lapsi ja äiti löydettiin asunnosta menehtyneenä. He olivat olleet kuolleena noin viikon. Poliisi joutui murtautumaan huoneistoon, koska asunto oli lukittu turvaketjulla ja -lukolla. 



Lapsessa ei ollut ulkoisen väkivallan merkkejä. Mikään ei viitannut siihen, että asunnossa olisi ollut naisen ja pojan lisäksi muita henkilöitä juuri ennen kuolemaa tai sen jälkeen.

Tapausta alettiin tutkia murhana, koska poliisille heräsi epäilys, että lapsen äiti oli aiheuttanut lapsen kuoleman. Naisen osalta poliisi teki kuolemansyyntutkinnan, jonka sisältö on salassa pidettävää tietoa.

Epäillyn rikoksen motiivi ei selvinnyt esitutkinnassa.

Lapsen kuolinsyyksi todettiin myrkytys, joka johtui lääkeaineiden yhteisvaikutuksesta. Asunnosta löytyi myrkytyksen aiheuttaneita lääkkeitä ja lääkkeiden pakkauksia.

On epätodennäköistä, että lääkeaineet olisivat joutuneet lapsen elimistöön vahingossa. Poliisi siis epäilee edelleen, että nainen aiheutti pojan kuoleman.



Esitutkinnassa ei selvinnyt motiivia epäillylle teolle. Tutkinnan aikana tehtiin lukuisia kuulusteluja. Kuulustelluilla ei ollut tietoa tai havaintoja teosta tai sen suunnittelusta, vaikka useat kuulustellut olivat tehneet muuten havaintoja asianosaisista.

– Molemmat asunnossa tapahtuma-aikaan olleet ihmiset ovat kuolleet, joten emme ole esitutkinnassa saaneet selvitystä siitä, mitä ennen kuolemaa tapahtui tai mitkä asiat johtivat tähän surulliseen lopputulokseen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti.

Esitutkinta lopetettiin, kun kaikki tutkintatoimenpiteet oli tehty, eikä asiaan ollut enää mahdollista saada lisäselvyyttä.

Asiassa valmistunut esitutkintamateriaali on kokonaan salassa pidettävää, koska se sisältää valtaosin julkisuuslain perusteella salassa pidettäviä tietoja. Tässä tiedotteessa on kerrottu kaikki sellaiset tutkinnassa selvinneet seikat, joille ei ole laissa määrättyä salassapitoperustetta.



Rikosasia ei etene syyteharkintaan, koska rikoksesta epäilty on kuollut. 


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Kerrostalon autotalli tuhoutui tulipalossa Helsingin Kannelmäessä

HELSINKI Helsingin Kannelmäessä sammutettiin myöhään keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöstä rakennuspaloa. Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta...

Varis nokki loukkaantunutta siiliä Helsingin Myllypurossa – seniorit huiskuttivat poliisin apuun

HELSINKI Helsingin poliisilla oli Helsingin Myllypurossa eläinaiheinen tehtävä keskiviikkona 17. huhtikuuta. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen...

Helsingin poliisi ja Helsingin kaupunki tiivistävät vuosia jatkunutta yhteistyötään lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä rikosten vähentämiseksi

HELSINKI Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisilaitos ovat sopineet tiivistyvästä yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen,...


Tuoreimmat artikkelit

Leppävirralla raju auto-onnettomuus – yksi henkilö irrotettiin autosta

LEPPÄVIRTA Eteläisessä Pohjois-Savossa Leppävirralla sattui raju auto-onnettomuus lauantaina 20. huhtikuuta keskipäivän taitteessa. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Rovaniemen poliisi nappasi kaksi rattijuoppoa perjantaina

ROVANIEMI Rovaniemen poliisi sai Rovaniemen liikenteestä kiinni päihtyneitä kuljettajia perjantaina 19. huhtikuuta päiväsaikaan. Lapin poliisilaitokselta...

Pakettiautoa kuljettanut mies puhalsi yli kaksi promillea Humppilassa

HUMPPILA Hämeen poliisin partio nappasi kansalaisilmoituksen ansiosta vahvasti päihtyneen kuljettajan Kanta-Hämeen liikenteestä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Meri-Lapin kenttäjohtoalueella tutkitaan useita omaisuusrikoksia

KEMI - YLITORNIO Lapin poliisissa, Meri-Lapin kenttäjohtoalueen rikostutkinnassa on selvitettävä useita lähiaikoina tapahtuneita omaisuusrikoksia. Lapin...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä