POHJOIS-SAVO
Poliisin haaviin jäi perjantaina eteläisessä Pohjois-Savossa huumepäisiä ajo-oikeudettomia kuljettajia, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Sekä Leppävirralla, että Varkaudessa jäi kiinni yksi.
Huumepäinen ajo-oikeudeton kuljettaja kaahasi Joensuuntiellä Leppävirralla.
Perjantaina 29. huhtikuuta kello 18 aikoihin, Leppävirralla Joensuuntiellä mitattiin tutkalla poliisin toimesta 1980-luvulla syntyneelle, Oulussa asuvalle naiselle 100 km/h -nopeusrajoitusalueella 126 km/h ajonopeuden.
Nainen oli liikkeellä henkilöautollaan ja samalla varmistui, ettei kuljettajalla ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Naiselle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen tulokseltaan ja hänet käytettiin verikokeissa.
Naista epäillään näin ollen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Ajo-oikeudeton huumepäinen kuljettaja kiinni Varkaudessa.
Varkaudessa perjantaina 29. huhtikuuta kello 13 aikaan, Kauppatorilla tavattiin poliisipartion toimesta noin 20 -vuotias varkautelaismies ajamassa henkilöautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, sillä huumepikatestin tulos oli positiivinen ja alkometripuhallus oli 0.00 o/oo. Mies käytettiin verikokeissa. Mies oli jo aiemmin määrätty ajokieltoon.
Miestä epäillään tässä vaiheessa näin ollen rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos