Liikennerikoksia Lahdessa: 17-vuotiaat kisasivat korttinsa hyllylle – myös kaksi rattijuoppoa jäi kiinni

Julkaistu


PÄIJÄT-HÄME

Hämeen poliisia on työllistänyt perjantaiaamun 30. joulukuuta ja lauantaiaamun 31. joulukuuta välisenä aikana useat liikennerikokset, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan kahdesta kiinnijääneestä rattijuoposta sekä nuoresta kaksikosta, jotka kisasivat korttinsa hyllylle. Lisäksi poliisia on työllistänyt Lahdessa tavakseen järjestyksenvalvojia pahoinpitelevä mies sekä myymälävarkauksia harrastava mies, joista uutisoimme erikseen. Uutisoimme erikseen myös etsintäkuulutetusta miehestä, jonka hallussa oli kynäpistooli, teräase sekä itse tehty räjähde.

Ajo-oikeudeton kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Nastolassa.

Iltayhdeksän aikaan perjantaina, pysäytti poliisipartio Nastolassa Pekkalantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut noin 50-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.

Mies kuljetettiin poliisin toimesta tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. 

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös: Etsintäkuulutetun miehen hallussa kynäpistooli, teräase sekä itse tehty räjähde Lahdessa

17-vuotiaat kisasivat korttinsa hyllylle Lahdessa.

Myöhään perjantaina, puoli yhdentoista aikaan, havaitsi poliisipartio kahden henkilöauton ajavan kilpaa Lahdessa Uudenmaankadulla Venetsianraitin kohdalla. Poliisi mittasi autojen nopeudeksi noin 120 km/h, kun kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 60 km/h.

Autot saatiin pysäytettyä ja selvisi, että kummassakin henkilöautossa oli kuljettajana ikäpoikkeusluvalla kortin saaneet 17-vuotiaat nuoret miehet. Kumpaakin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin ajokieltoon. 

Lue myös: Tavakseen järjestyksenvalvojia pahoinpitelevä mies iski jälleen Lahdessa – myös myymälävarkauksia harrastava mies työllisti poliisia

Törkeän rattijuopumuslukeman puhaltanut kuljettaja myös huumausaineen vaikutuksen alaisena Lahdessa.

Kello kolmen aikaan lauantaiyönä, pysäytti poliisipartio Lahdessa Varakadulla henkilöauton tarkastusta varten.

Autoa kuljettanut, noin 25-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritetun huumausainepikatestin tulos oli myös positiivinen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Mies kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin asian varmistamiseksi.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tapasi Lahdessa vahvasti päihtyneen kuljettajan ja Heinolassa tavakseen kortitta ajelevan kuljettajan

HEINOLA - LAHTI Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeen liikenteestä sunnuntaina vahvasti päihtyneen kuljettajan sekä kuljettajan,...

Poliisi sai kirjata sakkoja ja rikosilmoituksia niin paljon kuin vain ehti Heinolassa

HEINOLA Hämeen poliisin liikennesektorin poliisipartiot valvoivat tänään sunnuntaina kaksi tuntia paluuliikennettä valtatie 5:llä Heinolan Paasossa....

Törkeän rattijuopumuslukeman puhaltanut mies ajoi poliisin ratsiaan Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio suoritti eilen lauantaina aamupäivällä puhallusratsiaa tiellä 24. Poliisin ratsiaan ajoi puoli...

Tuoreimmat artikkelit

Raju ulosajo Muukon suoralla Lappeenrannassa – yksi henkilö menehtyi

LAPPEENRANTA Lappeenrannassa valtatie 6:lla tapahtui vakava liikenneonnettomuus tänään keskipäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Poliisia työllisti Vakka-Suomessa useat liikennerikokset viime viikolla – mm. yksi kuljettaja pakeni poliisia

LAITILA - UUSIKAUPUNKI Lounais-Suomen poliisin tietoon tuli viime viikolla useita epäiltyjä liikennerikoksia Vakka-Suomessa, tiedottaa Lounais-Suomen...

Poliisin partiot tapasivat Porin viikonloppuliikenteessä rattijuoppoja ja kaahareita

PORI Lounais-Suomen poliisin partiot tapasivat Porin liikenteestä kuluneen viikonlopun aikana mm. kaahareita ja rattijuoppoja, tiedottaa...

Oulussa huhtikuun lopulla kadonnut 19-vuotias nuorimies on edelleen kateissa

OULU Oulun poliisi pyytää edelleen havaintoja kadonneesta nuoresta nuoresta miehestä. Viranomaisuutiset uutisoi katoamisesta ensimmäisen kerran...