Limingan koulupuukotus | epäilty on rikosoikeudellisessa vastuussa – epäillään mm. tapon yrityksestä

Julkaistu

LIMINKA

Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa sattui keskiviikkona iltapäivällä vakava välikohtaus, jossa osapuolina olivat alaikäiset nuoret. Viranomaisuutiset uutisoi tapauksesta aiemmin tuoreeltaan keskiviikkona.

Tuolloin tiedossa oli, että poliisi sai kello 13.18 aikaan ilmoituksen Liminganlahden koululla Limingassa tapahtuneesta puukotuksesta ja uhkaustilanteesta. Epäilty puukotus ja uhkaus tapahtui kesken koulupäivän Liminganlahden yläasteen tiloissa. 

– Poliisin tietojen mukaan epäillyllä yläkouluikäisellä koulun oppilaalla oli ollut hallussaan teräase, jolla hän oli uhkaillut muita oppilaita. Tämänhetkisen tiedon mukaan poika oli yrittänyt lyödä teräaseella toista oppilasta, joka oli saanut tilanteesta lieviä vammoja, Oulun poliisilaitokselta kommentoitiin keskiviikkona iltapäivällä.

Epäilty tekijä oli tämän jälkeen lähtenyt pois koululta. Koulun henkilökunta ja oppilaat ohjeistettiin suojaan luokkiin ja laittamaan ovet lukkoon. Paikalle meni useita poliisin partioita ja epäilty tekijä saatiin kiinni yksityisasunnosta puoli neljän aikoihin.

Torstaina aamupäivällä Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että rikoksesta epäilty on 15–17-vuotias, eli ikänsä puolesta hän on rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan.

– Tutkinta on alussa ja tällä hetkellä hektisessä vaiheessa. Teemme esimerkiksi kuulusteluja ja teknistä tutkintaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen Oulun poliisilaitokselta.

Tällä hetkellä poliisi tutkii tapahtunutta tapon yrityksenä ja useana laittomana uhkauksena.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Loistavaa toimintaa kansalaiselta – riensi apuun ja pelasti jäihin pudonneen Kalajoella

KALAJOKI Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Kalajoelle Konikarvontien tuntumaa keskiviikkona 17. huhtikuuta aamupäivällä kello 09.57 aikaan....

Rattijuoppo kärysi kansalaisilmoituksen ansiosta Oulussa

OULU Oulun poliisin partio tavoitti maanantaina 15. huhtikuuta illalla Oulun Välivainiolta päihtyneen henkilön, jonka epäillään...

Moottoripyöräilijä kaasutti itsensä väliaikaiseen ajokieltoon Oulun Jäälissä

OULU Oulun poliisin liikenneyksikön partio suoritti liikenteen valvontaa maanantaina 15. huhtikuuta illalla Kuusamontiellä Oulun Jäälissä....

Tuoreimmat artikkelit

Ihminen menehtyi kiskobussin alle Joensuussa

JOENSUU Joensuussa sattui vakava onnettomuus keskiviikkona 17. huhtikuuta illansuussa. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle...

Poliisi tutkii Kokkolassa viime viikonloppuna tapahtunutta epäiltyä henkirikosta

KOKKOLA Pohjanmaan poliisi tutkii Kokkolassa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Pohjanmaan poliisi vaati keskiviikkona 17. huhtikuuta Pohjanmaan...

Tulipalo tuhosi päiväkodin Salossa

SALO Salossa Tupurin alueella, Tammenrinteellä sammutettiin rakennuspaloa kahteen otteeseen keskiviikon 17. huhtikuuta aikana. Tupuri-Anjalan päiväkodissa...

Kotkassa valvotaan sekä liikennettä, että pysäköintiä tehostetusti ensi viikon keskiviikkona

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin ja Kotkan kaupungin järjestävän yhteisen valvontatempauksen osana poliisin liikenneturvallisuuden teemaviikkoa. Kaakkois-Suomen...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä