UUSIMAA
Yhteenottoa edelsi riita, joka oli saanut alkunsa läheisessä ravintolassa. Tapauksessa epäillään yhtä henkilöä pahoinpitelystä ja yhtä ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta.
Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi maanantaina 14. marraskuuta tutkivansa Lohjan keskustassa sunnuntaina 13. marraskuuta tapahtunutta pahoinpitelyä. Poliisi tavoitti viimeisetkin tapahtumiin liittyvät henkilöt alkuviikosta ja esitutkinta on nyt valmis.
Tutkinnan kohteena oli Lohjan keskusaukiolla sunnuntai-iltana hieman ennen iltakymmentä tapahtunut yhteenotto, jossa oli osallisina useita täysi-ikäisiä henkilöitä. Osalliset ovat sukua toisilleen.
Yhteenottoa edelsi riita, joka oli saanut alkunsa läheisessä ravintolassa. Riidan selvittely jatkui ulkona, jossa tapahtuneesta pahoinpitelystä poliisi epäilee yhtä henkilöä.
Yhteenoton yhteydessä yksi henkilö ampui yhden laukauksen kohti maata. Kukaan ei loukkaantunut laukauksen seurauksena. Asetta käyttänyttä miestä epäillään ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta.
Poliisi tavoitti pian tapahtumien jälkeen kaksi tapahtumiin liittyvää henkilöä. Kaksi muuta henkilöä poliisi tavoitti seuraavana päivänä. Heidän hallussaan olleesta autosta löytyi edellisenä iltana käytetty ase.
Kiinniotetut henkilöt on päästetty vapaaksi kuulustelujen jälkeen.
Tapaus siirtyy seuraavaksi syyttäjälle syyteharkintaan.