SATAKUNTA – VARSINAIS-SUOMI
Lounais-Suomessa on aattoaamusta lukien suoritettu 530 erilaista hälytystehtävää. Hälytystehtävämäärä on joulupyhien aikana ollut varsin maltillinen, jääden esimerkiksi merkittävästi tavanomaisen viikonlopun tehtävämäärästä.
Kokonaistehtävämäärässä ei viime jouluun verrattuna ole tapahtunut suurta muutosta, mutta erityisesti kotihälytysten määrässä on ollut lievää kasvua.
Noin viidesosa hälytystehtävistä on suoritettu ihmisten koteihin.
Liikenteessä on pyhien aikaan ollut verrattain rauhallista. Rattijuopumuksista epäiltyjä on harvasta liikenteestä kuitenkin tavattu muutamia.
Joulupäivänä etenkin Varsinais-Suomeen osui sankka lumisade, joka teki ajo-olosuhteista erittäin hankalat. Koska liikenteen määrä oli kuitenkin varsin vähäinen, ei huono keli onneksi myötävaikuttanut kuin muutamaan kolariin ja ulosajoon.
Erilaisia kolareita, ulosajoja tai muita peltivahinkoja on pyhien aikana ilmoitettu poliisille kaikkiaan viitisen kymmentä.
Tapaninpäivän iltana liikennevalvonnan partiot keskittyvät pääväylien paluuliikenteeseen, johon ihmisiltä toivotaan malttia ja varovaisuutta.
Pyhärannassa sattuneessa moottorikelkkaonnettomuudessa menehtyi yksi henkilö tapaninpäivän vastaisena yönä. Tieliikenteessä on poliisin tietoon tullut vain yksi vakavaan loukkaantumiseen johtanut onnettomuus, jossa ajoneuvo osui Porissa pylvääseen joulupäivän aamuna.
Rikostutkintaa ovat päivittäisasioiden ohessa työllistäneet ilotulitevarkaudet. Uudenvuoden myyntiin tarkoitettuihin ilotulitteiden varastoihin on murtauduttu, ja niihin varastoituja ilotulitteita on anastettu. Tekoihin liittyen on otettu kiinni rikoksesta epäiltyjä henkilöitä.
Vakavia väkivallantekoja on kirjattu pyhien aikana vain pari kappaletta.
Poliisi on ollut joulun ajan töissä, ja pystynyt vastaamaan viipymättä ihmisten erilaisiin avuntarpeisiin. Rauhallinen joulunajan tahti on toki välillä mahdollistanut myös partiopoliiseille ja rikostutkijoille omat hetkensä istahtaa, ja olla hyvillä mielin rauhallisista juhlapyhistä sekä kaikesta ihmisten turvallisuuden eteen vuoden aikana tehdystä työstä.
Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos