ALAJÄRVI
Alajärvellä jouduttiin turvautumaan pelastuslaitoksen apuun sunnuntaina 18. helmikuuta iltapäivän taitteessa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen ihmisen pelastustehtävästä Virtalantiellä kello 12.49 aikaan.
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen ryhmän johtaja kertoo Viranomaisuutisille, että henkilö oli ollut pudottamassa lunta katolta, eikä ollut päässyt omin avuin alas sieltä.
Pelastuslaitoshenkilöstö avusti henkilön alas tikkailla. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Vastaavanlaisia tilanteita voi ennaltaehkäistä tilaamalla paikalle lumenpudotukseen erikoistuneen ammattilaisen, mikäli kotoa ei löydy riittäviä turvallisuusvälineitä, kuten turvavaljaita tai -köysiä.
*Artikkelikuva: Kuvituskuva – Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos