Luvattomilla teillä vankilasta ollut mies ahdisteli nuorta naista Lahden Kauppatorilla

Julkaistu

LAHTI – KAUPPATORI

Mies oli suudellut ja kosketellut nuorta naista väkisin. 

Hämeen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana tapaus, jossa nuorta naista oltiin ahdisteltu, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.

Poliisi kertoo, että nuori nainen oli joutunut hänelle tuntemattoman miehen ahdistelemaksi torstai-iltana 3. elokuuta Lahden kauppatorilla. Mies oli suudellut ja kosketellut nuorta naista väkisin. 

Mies oli poistunut paikalta, mutta poliisipartio tavoitti kyseisen miehen Aleksanterinkadulta. Päihtynyt mies ei kyennyt tai ei halunnut kertoa poliisille henkilötietojaan kiinniottopaikalla. Matkalla poliisiasemalla mies kertoi partiolle väärän henkilötunnuksen. Partio sai kuitenkin selvitettyä miehen oikean henkilöllisyyden ja selvisi, että alle kolmekymppinen mies oli luvattomilla teillä vankilasta.

Poliisi tutkii tapahtunutta seksuaalisena kajoamisena sekä väärän henkilötiedon antamisena.

Lue myös: Roistokolmikko iski kahteen myymälään Lahdessa – jäivät kiinni yhteistyön ja poliisikoiran ansiosta

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Useampi kuljettaja ajeli Päijät-Hämeessä vahvasti päihtyneenä

HEINOLA - LAHTI Hämeen poliisin partiot tapasivat sunnuntaipäivän 16. kesäkuuta ja maanantain vastaisen yön 17....

Hirsirunkoinen kesäasunto tuhoutui tulipalossa täysin Heinolassa

HEINOLA Tervalahdentiellä Heinolassa sammutettiin maanantaina 17. kesäkuuta keskipäivällä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Rattijuopolla oli kyydissään kolme lasta Lahdessa – Päijät-Hämeessä jäi kiinni kaksi muutakin rattijuoppoa

PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeen liikenteestä lauantai-iltapäivän 15. kesäkuuta ja sunnuntaiaamuyön 16. kesäkuuta välisenä...

Tuoreimmat uutiset

Kaksi työmaakoppia ja maastoa paloi Kontiolahdella

KONTIOLAHTI Iiksenniityntiellä Kontiolahdella sammutettiin rakennuspaloja sekä maastopaloa maanantaina 17. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Vaarallisia aineita kuljettava ajoneuvoyhdistelmä on ojassa valtatie 11:llä Sastamalassa – tie on katkaistu liikenteeltä

SASTAMALA Valtatie 11:llä Sastamalassa on sattunut raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...