Maalahdessa kadonneet miehet löydettiin menehtyneenä merestä

Julkaistu

MAALAHTI

Bergön saaristossa Maalahdessa kadonneet henkilöt on löydetty menehtyneenä. Asiasta kertoo Pohjanmaan poliisilaitos tiistaina iltapäivällä.

Pohjanmaan poliisi sai lauantaina iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan kaksi 1960-luvulla syntynyttä miestä oli kateissa Maalahden Bergössä.

– Asiasta tiedetään, että toinen miehistä oli lähtenyt keskiviikkona Bergön saarelta ja toinen torstaina Molpesta pyrkimyksenä mennä Bergön saaresta noin seitsemän kilometrin päähän mökille, Pohjanmaan poliisi avasi tapahtumia sunnuntaina.

Miehiin ei oltu saatu torstain jälkeen yhteyttä ja he olivat liikkuneet moottorikelkoilla. Kadonneita etsittiin mm. Rajavartiolaitoksen helikopterin ja ilmatyynyalusmiehistön toimesta. Etsintöihin osallistui myös helikopteri Ruotsista sekä vapaaehtoisia.

Maanantaina rajavartijat onnistuivat dronen avulla löytämään vaatekappaleita jäältä Nisskallanin läheisyydessä. Paikalla oli myös näkyvissä jäätynyt avanto. Poliisi pyysi pelastuslaitokselta sukeltajia paikalle tarkistamaan alueen.

Pelastuslaitoksen sukeltajat tekivät tiistaina etsintöjä avannossa ja sen läheisyydessä. Sekä kadonneet, että heidän käyttämänsä moottorikelkat löydettiin merestä.

Pohjanmaan poliisi kiittää tiedotteessaan kaikkia etsintöihin osallistuneita viranomaisia ja vapaaehtoisia.

Poliisi tekee vainajille kuolemansyyntutkinnan.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanni antoi kirjallisen huomautuksen lautamiehelle

POHJANMAA Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanni Pasi Kettula on antanut Pohjanmaan käräjäoikeudessa toimivalle lautamiehelle, Ville Hämäläiselle (ps.)...

Henkilö menehtyi junan alle Vaasassa

VAASA Juna oli pysähtyneenä Pappilanmäen kohdalla noin 45 minuuttia. Se pääsi jatkamaan matkaansa kello 00.50...

Järjetöntä touhua Vaasassa: Junaraiteille kasattiin kiviä

VAASA Raiteille esineitä luvattomasti asettava henkilö osoittaa täydellistä harkintakyvyn puuttumista ja aiheuttaa pahimmillaan vakavaa vaaraa...

Tuoreimmat artikkelit

Ihminen menehtyi kiskobussin alle Joensuussa

JOENSUU Joensuussa sattui vakava onnettomuus keskiviikkona 17. huhtikuuta illansuussa. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle...

Poliisi tutkii Kokkolassa viime viikonloppuna tapahtunutta epäiltyä henkirikosta

KOKKOLA Pohjanmaan poliisi tutkii Kokkolassa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Pohjanmaan poliisi vaati keskiviikkona 17. huhtikuuta Pohjanmaan...

Tulipalo tuhosi päiväkodin Salossa

SALO Salossa Tupurin alueella, Tammenrinteellä sammutettiin rakennuspaloa kahteen otteeseen keskiviikon 17. huhtikuuta aikana. Tupuri-Anjalan päiväkodissa...

Kotkassa valvotaan sekä liikennettä, että pysäköintiä tehostetusti ensi viikon keskiviikkona

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin ja Kotkan kaupungin järjestävän yhteisen valvontatempauksen osana poliisin liikenneturvallisuuden teemaviikkoa. Kaakkois-Suomen...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä