RAASEPORI
Nelikko otettiin kiinni ja Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa vahingontekona.
Länsi-Uudenmaan poliisialitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana viikonloppuna tapahtunut epäilty ilkivallanteko, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.
Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin saaneen tehtävän Raaseporiin perjantai-iltana 20. lokakuuta. Ilmoituksen mukaan neljä henkilöä liikkui luvatta Pohjankurun satama-alueella.
Poliisin saapuessa kohteeseen, paikalta löytyi kolme henkilöä. Lisäksi yksi henkilö oli kolmikon mukaan lähtenyt pakoon. Hän kuitenkin palasi joukkoon myöhemmin.
Alueelle sijoitetuissa museojunavaunuissa oli tuoreet graffitit ja poliisi löysi maalaamiseen käytettäviä välineitä, jotka kuuluivat paikalla olleille henkilöille.
Nelikko otettiin kiinni ja Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa vahingontekona.