KAUHAVA
Etelä-Pohjanmaalla Kauhalla sattui yhden ajoneuvon liikennevahinko myöhään keskiviikkona. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli raskas ajoneuvo.
– Maitoa kuljettanut täysperävaunurekka ajautui ojaan ja kaatui kyljelleen, kertoo päivystävä palomestari.
Ulosajo tapahtui Kortesjärventiellä Vuorenmaan ja Pitkäjärven välisellä tieosuudella.
Kuljettaja toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta tarkastukseen ja pelastuslaitos torjui maidon vuotoa.
Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa noin kolmen tunnin ajaksi.
Hätäilmoitus liikennevahingosta tehtiin kello 23.22.