Mediat: henkilöauto ja pikkubussi kolaroivat Kasitiellä Kokkolassa – 14 henkilöä sairaalaan tarkastettavaksi

KOKKOLA

Bussissa oli kuljettajan lisäksi 12 noin 10-vuotiasta lasta ja henkilöautossa vain kuljettaja. Kaikki 14 henkilöä kuljetettiin keskussairaalaan tarkastukseen.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Valtatie 8:lle Kokkolaan maanantaina 3. huhtikuuta iltapäivällä. Onnettomuudesta uutisoivat ainakin Yle uutiset, MTV uutiset, Keskipohjanmaa sekä Österbottens Tidning.

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta kerrotaan medioille, että kyseessä oli henkilöauton ja koululaisia kuljettaneen pikkubussin välinen kolari. Bussi kaatui kyljelleen ja henkilöauto suistui kokonaan ojaan. Fintrafficin mukaan onnettomuus tapahtui Marinkaisen ja Lohtajan välisellä tieosuudella.

Bussissa oli kuljettajan lisäksi 12 noin 10-vuotiasta lasta ja henkilöautossa vain kuljettaja. Kaikki 14 henkilöä kuljetettiin keskussairaalaan tarkastukseen.

Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Pohjanmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.

Onnettomuudesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 14.44.

Lue myös:

    Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

    Somet

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    puhelimen kuoret

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Viime vuonna alle 15-vuotiaita lapsia kuoli tieliikenteessä vain yksi – tänä vuonna lukema on jo kuusi

    LIIKENNETURVALLISUUS Ennakkotietojen perusteella kulunut vuosi ei ole jatkamassa pari vuotta kestänyttä hyvää trendiä, kun puhutaan...

    Poutun tehtaan rasvanpaistolinjalla Kannuksessa syttyi tulipalon alku

    KANNUS Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa, Tehtaankadulla tarvittiin pelastuslaitosta keskiviikkona 24. heinäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

    Kokkolassa vaaratilanne kuudennen kerroksen huoneistossa: Ruoat paloivat liedelle ja asukas nukkui

    KOKKOLA Pitkänsillankadulla Kokkolan keskustassa tapahtui lauantai-iltana 20. heinäkuuta vaaratilanne. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

    Tuoreimmat uutiset

    Tapahtumat sujuivat hyvin Espoossa ja Karkkilassa – tien päällä oli onnetonta menoa Länsi-Uudellamaalla

    UUSIMAA Heinäkuun lämmin kesäsää näkyy Länsi-Uudenmaan poliisin tehtävissä musiikkitapahtumien ja liikenteessä esiintyvien ajokunto-ongelmien muodossa, kommentoidaan...