PERHO
Autossa yksin ollut kuljettaja loukkaantui tilanteessa lievästi ja hänet kuljetettiin hoitoon.
Viranomaiset hälytettiin tieliikenneonnettomuustehtävälle Keski-Pohjanmaalle Perhoon lauantai-iltana 25. marraskuuta. Tapauksesta uutisoi aluemediat Keskipohjanmaa sekä JPnews.
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medioille, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto suistui tieltä. Auto oli päätynyt katolleen ojaan.
Ulosajo tapahtui Fintrafficin mukaan valtatie 13:lla Oksakosken ja Perhon kiertoliittymän välisellä tieosuudella.
Autossa yksin ollut kuljettaja loukkaantui tilanteessa lievästi ja hänet kuljetettiin hoitoon.
Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Pohjanmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 21.47.