TURKU
Palosta ei aiheutunut onneksi henkilövahinkoja. Kaivinkone kärsi tuntuvat vauriot tulipalossa.
Pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle liikennevälinepalotehtävälle Varsinais-Suomeen Turkuun perjantaina 24. marraskuuta iltapäivällä. Tapauksesta uutisoi aluemedia Turun Sanomat sekä Yle Uutiset.
Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan medioille, että Vaijerikadulla Saramäen kaupunginosassa, syttyi kaivinkone palamaan.
Kaivinkone oli ollut ajossa maankaatopaikalla, kun öljyputken liitoksen pettäminen sytytti voimakkaan palon moottoritilassa. Kaivinkoneen kuljettaja yritti alkusammutusta ja onnistui rajaamaan paloa. Pelastajat sammuttivat palon ja torjuivat ympäristöön vuotanutta öljyä.
Palosta ei aiheutunut onneksi henkilövahinkoja. Kaivinkone kärsi tuntuvat vauriot tulipalossa.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 14.35.