puhelimen kuoret

Meri-Lapin kenttäjohdon alueella kiinni neljä rattijuoppoa lauantain aikana – yksi ajoi ulos tieltä

Julkaistu




LAPPI

Kuljettajista kolme oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja näistä kaksi puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman. Yksi kuljettaja antoi positiivisen tuloksen huumepikatestiin.

Lapin poliisin partioita työllisti poliisin Meri-Lapin kenttäjohdon alueella mm. päihtyneet autoilijat. Poliisi sai Hätäkeskuksen kautta lauantain 9. maaliskuuta aikana useita ilmoituksia humalassa autoilevista henkilöistä Meri-Lapissa. Poliisi sai kiinni yhteensä neljä rattijuoppoa.


Ensimmäinen rattijuoppo jäi kiinni aamupäivällä kello 10.20 aikaan Torniossa Valtatiellä. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineenpikatesti oli positiivinen amfetamiinille.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Pari tuntia myöhemmin, kello 12.25 aikaan, jäi Kemissä Asemakadulla kiinni mies törkeästä rattijuopumuksesta puhallustuloksella 0,71 mg/l. Kyseinen tulos on verrattavissa 1,61 promilleen.

Tämäkin mies määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon. Kuten aiemmin mainittiin, epäillään häntä törkeästä rattijuopumuksesta.

Kolmas päihtynyt autoilija ajoi ulos tieltä Pellossa. Kello 18.40 aikaan Hätäkeskukseen tehtiin ilmoitus Väylänvarrentiellä ajoradalta ulos suistuneesta henkilöautosta.

Poliisipartio tapasi ulosajopaikalta ulosajosta ilmoittaneen henkilön sekä miehen, joka oli henkilöautoa kuljettanut. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan puhallustuloksen ollessa 0,89 mg/l. Tämä tulos on verrattavissa 2,02 promilleen.

Tätäkin miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, mutta myös lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänetkin määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.


Neljäs päihtynyt kuljettaja jäi kiinni Kemissä. Kemissä tehtiin lauantain aikana pari ilmoitusta samasta henkilöautosta, jonka kuljettajan epäiltiin olevan humalassa.

Ensimmäisellä kerralla autoa kuljettanut mies puhallutettiin poliisipartion toimesta kello 12.53 aikaan, jolloin tulos jäi alle rangaistavuuden. Samainen mies puhallutettiin uudelleen kello 22.10 aikaan, jolloin tulos oli 0,25 mg/l. Tämä tulos on promilleissa 0,57 promillea ja ylittää täten rattijuopumuksen rajan.

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kemissä ja Keminmaassa jäi kiinni epäillyt rattijuopot

KEMI - KEMINMAA Lapin poliisin Meri-Lapin kenttäjohtoalueen poliisipartiot saivat kiinni alueen liikenteestä lauantaina kaksi kuljettajaa,...

Vappuna Sodankylän Luostolla syttyneessä rivitalopalossa kuoli yksi ihminen

SODANKYLÄ Viranomaisuutiset uutisoi vappupäivänä rivitalopalosta Sodankylässä. Hätäkeskus sai ilmoituksen rakennuspalosta kello 12.41. Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari...

KRP tutkii Oma Säästöpankkiin liittyviä epäiltyjä arvopaperimarkkinarikoksia

OMA SÄÄSTÖPANKKI Keskusrikospoliisi tiedottaa aloittaneensa esitutkinnan epäillyistä niin sanotuista arvopaperimarkkinarikoksista, jotka liittyvät Oma Säästöpankkiin. KRP:n mukaan...

Tuoreimmat artikkelit

Mark, 19, lähti kävelylle ja katosi Salossa Alhaisten alueella – omaiset pyytävät havaintoja

SALO Salossa etsitään kadonnutta nuorta miestä. Omaiset pyytävät sosiaalisessa mediassa kansalaisilta havaintoja 19-vuotiaasta Mark -nimisestä...

Vorot jäivät kiinni itse teosta Kotkassa – lisäksi Kotkassa jäi kiinni viikonloppuna kaksi huumepäistä kuljettajaa

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisin partiot tavoittivat eteläisen Kymenlaakson liikenteestä viime viikonlopun aikana kaksi kuljettajaa, joiden epäillään...

Helsingin Kampissa oli poliisioperaatio tiistai-iltana – oli perätön ilmoitus aseella uhkauksesta

HELSINKI Helsingin poliisilla oli tänään tiistaina illalla poliisioperaatio Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi sai...

Autiotalo on täyden palon vaiheessa Espoon Jokitörmässä

ESPOO Espoon keskuksessa, Jokitörmässä palaa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.37. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...