MERI-LAPPI
Meri-Lapin poliisia on työllistänyt Meri-Lapissa ja Ylitorniolla mm. useat rattijuopot ja pahoinpitelyt, selviää Lapin poliisilaitoksen Meri-Lapin alueen tiedotteesta. Lisäksi poliisi kertoo nokkakolarissa Keminmaassa.
Keminmaassa nokkakolari perjantaina.
Perjantaina 1. heinäkuuta päivällä, hätäkeskus antoi poliisille kiireellisen liikenneonnettomuustehtävän Keminmaahan, jossa tapahtunut kahden henkilöauton nokkakolari. Poliisin lisäksi paikalla oli useita pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä.
Poliisille selvisi, että yksi osallisista oli tulossa Keminsuuntieltä aikomuksena kääntyä Rovaniementietä vasemmalle kohti Keminmaata. Kertomansa mukaan kuljettaja ei ollut havainnut risteävää liikennettä, vaan törmäsi autollaan kahdesta erisuunnatsa tulleeseen henkilöautoon.
Kyseistä kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta sekä rattijuopumuksesta. Tilanteessa yksi kuljettajista kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi vammojen vuoksi ja kolme autoa vaurioitui.
Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni Kemissä.
Perjantaina 1. heinäkuuta iltayöstä, poliisi tavoitti liikennevalvonnan yhteydessä epäillyn rattijuopon Kemissä. Henkilöautoa kuljettanut mies puhalsi nollat, mutta kertoi poliisille käyttäneensä huumausaineita ja hänen käytöksensä oli sekavaa.
Poliisi tutkii asiaa huumausaineen käyttörikoksena, rattijuopumuksena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Pellossa.
Lauantaina 2. heinäkuuta iltapäivällä, poliisille tuli ilmoitus epäilystä rattijuopumuksesta Pellossa. Poliisi tavoitti henkilöautoa kuljettaneen ulkopaikkakuntalaisen miehen, jolle suoritettu puhalluskoe osoitti hengitysilman alkoholipitoisuudeksi 1,02 mg/l, joka on promilleissa 2,32 promillea.
Kyseinen kuljettaja kuljetettiin poliisin toimesta verikokeen kautta kiinniotettuna Kemin poliisivankilaan.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena.
Mies kaatui mopolla Ylitorniolla lähes kolmen promillen humalassa.
Ylitorniolla poliisi sai ilmoituksen kaatuneesta mopoilijasta lauantaina 2. heinäkuuta alkuillasta.
Tapahtumapaikalla poliisi puhallutti mopoa kuljettaneen miehen ja puhallustulos oli 1,23 mg/l alkoholia hengitysilmassa, joka on promilleissa 2,79 promillea. Ambulanssi tarkasti miehen vammat, mutta ei hänellä ei ollut jatkohoidon tarvetta.
Kyseistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myös useita pahoinpitelyjä viikonloppuna Meri-Lapissa.
Rattijuopumusten lisäksi Meri-Lapin alueella poliisille ilmoitettiin pahoinpitelyistä, joista kaksi tapahtui yleisellä paikalla ja kohdistui alaikäisiin.
Toinen tapauksista sattui Kemissä lauantaina 2. heinäkuuta aamuyöstä ja tapahtumapaikalta poliisi otti kiinni yhden henkilön, jota epäillään pahoinpitelystä.
Toinen pahoinpitely tapahtui Pellossa lauantaina 2. heinäkuuta iltapäivällä.
Lisäksi Kemissä yksityisessä asunnossa tapahtui yksi epäilty pahoinpitelyrikos, josta toimitettiin epäilty kiinniotettuna Kemin poliisivankilaan. Poliisin tutkinta jatkaa rikosten selvittämistä osallisten kuulusteluilla sunnuntain aikana sekä tulevalla viikolla.
Lähteenä: Lapin poliisilaitos