puhelimen kuoret

Meri-Lapin poliisia työllistänyt viikonloppuna mm. löytyneet luut, rattijuopot sekä pahoinpitely

Julkaistu




KEMI – KEMINMAA – PELLO – TORNIO

Meri-Lapin poliisia on työllistänyt perjantai-illan 28. heinäkuuta ja sunnuntaiaamun 30. heinäkuuta välisenä aikana mm. epäilty väkivallanteko, sekä pari päihtynyttä kuljettajaa, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Lisäksi uutisoimme eilen lauantaina luulöydöistä, joiden epäiltiin olevan ihmisen, mutta olivatkin onneksi hylkeen luita.

Mies kävi kolmen eri henkilön kimppuun Keminmaassa.

Poliisipartio hälytettiin kotihälytystehtävälle Karppasentielle Keminmaahan iltaseitsemän aikoihin perjantaina. Yksityisasunnossa oli tapahtunut epäilty välivallanteko.

Yksityisasunnossa vieraana ollut keminmaalainen 28-vuotias mies kävi kolmen eri henkilön kimppuun. Mies potkaisi yhtä henkilöä jalkaan, puri toista ja sylkäisi kolmatta.

Paikalle hälytetty poliisipartio otti miehen kiinni ja toimitti hänet Kemin poliisivankilaan. Miestä epäillään ainakin yhdestä pahoinpitelystä.

Poliisilaitoksen alueella kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa.

Poliisi sai poliisilaitoksen alueella kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa. Toinen kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja toinen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Huumepäinen kuljettaja jäi kiinni Kemissä lauantaiaamun vaihtuessa aamupäivään kello 09.27. Poliisipartio päätti tarkistaa heitä vastaan Ilmarinkadulla tulleen henkilöauton kuljettajan ajokunnon.

Partio pysäytti auton. Auton kuljettajana oli kemiläinen 34-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta miehelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille ja bentsoille. Mies vietiin Mehiläinen Länsi-Pohjaan verikokeeseen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Autoon suoritettiin paikanetsintä, mutta autosta ei löytynyt mitään laitonta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Alkoholin vaikutuksen alaisena autoillut kuljettaja jäi kiinni aikaisin sunnuntaina kello 04.43 Pellossa. Poliisipartio suoritti Pellon alueella normaalia partioajoa, jolloin he havaitsivat henkilöauton polttavan kumia Kyröntiellä. Partio pysäytti auton ja kuljettajana oli ylitorniolainen 24-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,99 mg/l tuloksen. Kyseinen tulos on promilleissa 2,25 promillea.

Mies vietiin poliisin toimesta Pellon terveyskeskukseen verikokeeseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Lue myös: Torniossa tapahtunut epäilty henkirikos – poliisi on vaitonainen

Torniossa varastettiin sähköpolkupyörä.

Vesaisenkadulla Torniossa sijaitsevan omakotitalon autokatoksesta oltiin varastettu valkoinen R Raymon TourRay sähköpolkupyörä maanantain 24. ja tiistain 25. heinäkuuta välisenä aikana. Poliisi ei avaa varkausrikosta tarkemmin.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kerrostalon porraskäytävässä kärähti sähkölaite Kemissä – yksi henkilö tarkastettiin ensihoidon toimesta

KEMI Marttalanpolulla Kemissä tarvittiin pelastuslaitosta keskiviikkona iltapäivällä rakennuspaloepäilyn vuoksi. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Kemissä ja Keminmaassa jäi kiinni epäillyt rattijuopot

KEMI - KEMINMAA Lapin poliisin Meri-Lapin kenttäjohtoalueen poliisipartiot saivat kiinni alueen liikenteestä lauantaina kaksi kuljettajaa,...

Nelostien itsetuhoinen kuljettaja tavoitettiin Meri-Lapissa

II - KEMI - SIMO Poliisi varoitti tänään iltapäivällä tienkäyttäjiä itsetuhoisesta autoilijasta Nelostiellä Pohjois-Pohjanmaa –...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...