KOTKA – PORI
Suomen pelastusviranomaisilla on ollut kaksi ihmisen pelastustehtävää perjantai-iltapäivän 7. huhtikuuta aikana, selviää pelastusviranomaisten sometileiltä. Kummatkin pelastustehtävät olivat meripelastustehtäviä ja tarkempi tehtävänimike ihmisen pelastaminen vedestä.
Mies jäistä läpi Porissa.
Länsi-Suomen Merivartiosto sekä Satakunnan pelastuslaitos hälytettiin kello 13.16 pelastustehtävälle Rääsykarien läheisyyteen. Tapauksesta tiedottaa Länsi-Suomen Merivartiosto twittertilillään.
Merivartioston mukaan jäistä läpi menny mies oli onnistunut pelastautumaan itse, eikä pelastusviranomaisilla ollut lopulta tehtävää.
Yksi henkiö joutui pulaan hydrokopterin pyörähdettyä Kotkassa.
Noin neljä tuntia myöhemmin, kello 17.23, hälytettiin Suomenlahden Merivartiosto sekä Kymenlaakson pelastuslaitos pelastustehtävälle Kotkan Kuutsaloon. Tapauksesta tiedottaa Suomenlahden Merivartiosto twittertilillään.
Merivartiosto kertoo, että kevytrakenteinen hydrokopteri oli pyörähtänyt ympäri. Kopterin kyydissä oli yksi henkilö, joka oli päässyt jään päälle ja siitä sivullisen auttamana saaren rantaan. Merivartioston yksikkö kuljetti hypotermisen henkilön mantereelle jatkohoitoon.