VAKKA-SUOMI
Vakka-Suomen alueella on sattunut viikon sisään useita liikenneonnettomuuksia. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että ainakin kahdessa tapauksessa kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Pyhärannassa valtatie 8:lla sattui perjantaina yhdistelmäajoneuvon ja henkilöauton välinen peräänajokolari, jossa henkilöauto törmäsi yhdistelmäajoneuvon perään. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Henkilöautoa kuljetti kuusikymppinen mies, jota epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtumahetkellä sankka lumipyry haittasi näkyvyyttä.
Maanantaina Laitilassa sattui ulosajo, jossa hieman alle nelikymppinen mies lähti autollaan ohittamaan hitaasti liikkuvaa jonoa. Takaisin kaistalleen tullessaan miehen kuljettama auto lähti luistoon ja päätyi kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle ojaan.
Tapauksessa ei aiheutunut muita vahinkoja, eikä kukaan loukaantunut tilanteessa. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.