Mies jäi kiinni Janakkalassa törkeästä rattijuopumuksesta yhdeksännen kerran vuoden sisällä

Julkaistu


JANAKKALA

Hätäkeskus ilmoitti päihtyneeltä vaikuttaneesta miehestä, joka oli pysähtynyt autolla Nurmijärvellä Nukarin liikenneasemalla ja jatkanut matkaa kohti Hyvinkäätä Kantatiellä 45, kertoo Hämeen poliisilaitospäivätiedotteessaan. Poliisipartio tavoitti auton Janakkalassa. Poliisipartio havaitsi auton seilaavan voimakkaasti ja kun partio ajoi auton rinnalle, niin auto ajautui osittain poliisin käyttämälle kaistalle eikä auton kuljettaja kiinnittänyt poliisiautoon mitään huomiota. Lopulta mies reagoi poliisiauton hälytysääneen ja pysähtyi moottoritien reunaan. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Tarkkuusalkometrikokeessa mies puhalsi 1,08mg/l tuloksen. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Miestä on vuoden sisällä epäilty törkeästä rattijuopumuksesta jo kahdeksan kertaa ennen tätä tapahtumaa. Mies on myös ajokiellossa ja tämä oli kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Miehen käyttämän auton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Lähteenä: Poliisi


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

IC-junan veturissa havaittiin savua Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Pelastuslaitos hälytettiin Hämeentielle Hämeenlinnan rautatieasemalle tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta liikennevälinepalosta kello 13.27. Kanta-Hämeen...

Henkilöauto suistui tieltä moottoritiellä Hattulassa

HATTULA Hattulassa sattui moottoritiellä yhden ajoneuvon liikennevahinko tänään aikaisin aamulla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta...

Vahvasti päihtynyt mies ajoi pakettiauton ojaan Lopella

LOPPI Hämeen poliisin partio vastaanotti eilen lauantaina iltapäiväkolmen aikaan Hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan Lopella Rengontiellä...

Tuoreimmat artikkelit

Raju ulosajo Muukon suoralla Lappeenrannassa – yksi henkilö menehtyi

LAPPEENRANTA Lappeenrannassa valtatie 6:lla tapahtui vakava liikenneonnettomuus tänään keskipäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Poliisia työllisti Vakka-Suomessa useat liikennerikokset viime viikolla – mm. yksi kuljettaja pakeni poliisia

LAITILA - UUSIKAUPUNKI Lounais-Suomen poliisin tietoon tuli viime viikolla useita epäiltyjä liikennerikoksia Vakka-Suomessa, tiedottaa Lounais-Suomen...

Poliisin partiot tapasivat Porin viikonloppuliikenteessä rattijuoppoja ja kaahareita

PORI Lounais-Suomen poliisin partiot tapasivat Porin liikenteestä kuluneen viikonlopun aikana mm. kaahareita ja rattijuoppoja, tiedottaa...

Oulussa huhtikuun lopulla kadonnut 19-vuotias nuorimies on edelleen kateissa

OULU Oulun poliisi pyytää edelleen havaintoja kadonneesta nuoresta nuoresta miehestä. Viranomaisuutiset uutisoi katoamisesta ensimmäisen kerran...