JOENSUU
Aseella osoittaneen miehen epäillään syyllistyneen laittomaan uhkaukseen.
Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Pohjois-Karjalan maakunnassa tapahtunut epäilty uhkausrikos, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että poliisipartio sai Hätäkeskukselta tehtävän perjantai-iltana 19. elokuuta kello 22.10 aikaan Rantakadulle Joensuuhun. Hätäkeskukseen tulleessa ilmoituksessa oltiin kerrottu, että joku osoittelee ihmisiä käsiaseella parkkialueella.
Poliisipartion saavuttua kohteeseen, havaitsivat he miehen osoittavan toista käsiaseella. Poliisin käskytyksen johdosta mies heitti käsiaseen pois ja hänet otettiin kiinni ja raudoitettiin.
Lisäksi paikalla poliisille selvisi, että miehet olivat sopineet tapaamisen parkkialueelle, jolloin toinen oli ottanut käsiaseen esille ja osoittanut toista. Osoituksen kohteeksi joutunut mies lähti juosten karkuun ja aseellinen seurasi tätä. Miehet palasivat parkkialueelle, jossa poliisi otti uhkaajan kiiinni.
Käsiase osoittautui myöhemmin kuula-aseeksi.
Aseella osoittaneen miehen epäillään syyllistyneen laittomaan uhkaukseen.