LAHTI
Poliisilla oli kiireellinen maanantai Lahdessa, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Muun muassa huumepäinen mies oli paennut poliisia varastetulla mopolla. Lisäksi poliisia oli työllistänyt liikenneonnettomuus sekä ajo-oikeudeton huumepäinen kuljettaja.
Huumepäinen mies pakeni poliisia varastetulla mopolla.
Poliisipartio kiinnitti huomiota kevyenliikenteenväylältä poistutuvaan mopoon maanantaina 27. syyskuuta puolenpäivän aikoihin Paavolan kaupunginosassa. Partio tarkasti mopon rekisteritunnuksen poliisin järjestelmistä ja ilmeni, että mopo oli anastettu edellisenä päivänä.
Partio kääntyi mopon perään tarkoituksenaan pysäyttää se, mutta mopo lähti heti pakenemaan poliisipartiota. Heti pakomatkan alussa mopoilija jätti noudattamatta punaisen liikennevalon. Pakomatkan aikana oli muutamia jalankulkijoita vaarassa ja jäädä sen alle ja mopoilija oli myös törmätä henkilöautoon Vesijärvenkadulla. Mopoilijan paetessa hän ajeli pitkin kevyenliikenteenväyliä ja käytti vastaantulevien ajokaistoja.
Takaa-ajoon liittyi poliisimoottoripyöräpartio, joka sai lopetettua mopoilijan pakenemisen Mattilanmäenpolulla. Mopoa kuljetti hieman yli 30-vuotias mies, jolla ei ollut mopon kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Mopoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Hänet otettiin kiinni edellä mainittuihin rikoksiin epäiltynä.
Liikenneonnettomuus Sipurantiellä.
Hätäkeskus antoi maanantaina 27. syyskuuta iltapäivällä poliisipartiolle tehtävän Sipurantielle.
Ilmoituksen mukaan moottoripyöräilijä ja henkilöautoilija olivat törmänneet. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että henkilöauton kuljettaja oli ajanut Sipurantietä tien 140 suunnasta ja hänellä oli tarkoitus kääntyä ajosuunnassaan vasemmalle. Henkilöauton kääntyessä oli Ahtialan suunnasta tullut moottoripyöräilijä ja se törmäsi henkilöauton keulaan.
Ensihoito tarkasti kolarin osalliset tapahtumapaikalla. Moottoripyörän kuljettaja vietiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Huumepäinen kuljettaja jälleen kiinni kortitta-ajosta Hennalassa.
Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta maanantai-iltana Lahden Hennalassa.
Poliisipartio havaitsi liikennevalvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta hän ei suostunut huumepikatestiin. Hänet vietiin verikokeisiin asian selvittämiseksi.
Tämä oli miehen 18. kulkuneuvon kuljettaminen vuoden sisään.
Lähteenä: Poliisi