JYVÄSKYLÄ
Epäilty on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa naisen kuoleman ampumalla tätä ampuma-aseella. Esitutkinnassa on ilmennyt lisäksi, että asianosaiset olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.
Syyttäjä tiedottaa nostaneensa syytteen Jyväskylässä maaliskuussa tapahtuneesta henkirikoksesta. Vainaja löytyi yksityisasunnosta 21. maaliskuuta.
Miestä, joka on asian vuoksi vangittuna, syytetään ensisijaisesti rikosnimikkeellä murha.
Noin 30-vuotias nainen löydettiin maaliskuun loppupuolella asunnostaan Jyväskylän Keltinmäessä kuolleena.
Poliisi epäilee naisen kuolleen noin kaksi viikkoa aikaisemmin, eli maaliskuun alussa. Asiaa tutkittiin ensin kuolemansyyntutkintana, mutta melko pian ilmeni, että asiassa on syytä epäillä rikosta.
Rikoksesta epäillyn jäljille poliisi pääsi omien tutkimusten myötä. Epäilty, joka on noin 20-vuotias jyväskyläläinen mies, vangittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa 31. maaliskuuta todennäköisin syin taposta epäiltynä ja hän on edelleen vangittuna.
Epäilty on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa naisen kuoleman ampumalla tätä ampuma-aseella. Esitutkinnassa on ilmennyt lisäksi, että asianosaiset olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.