VANTAA
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana viime viikonloppuna tapahtunut epäilty rikoskokonaisuus. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että henkilön epäillään tunkeutuneen Vantaan Kivistössä sijaitsevaan asuntoon ja anastaneen sieltä omaisuutta.
– Rivitaloasuntoon oli tunkeuduttu varhain aamulla perheen ollessa vielä nukkumassa. Varkaan matkaan oli lähtenyt perheen omaisuutta muun muassa vaatteita sekä auton avaimet. Avaimilla oli anastettu pihalta perheen henkilöauto, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Varkaus huomattiin, kun perheen isä oli ollut lähdössä viemään perheen lasta harrastuksiin ja huomasi auton avainten kadonneen ja toisen auton puuttuvan pihasta. Isä soitti asiasta hätäkeskukseen.
– Poliisin partio ei vielä ehtinyt kohteeseen, kun samasta osoitteesta tuli toinen ilmoitus, että asuntoon oli tunkeutunut tuntematon mies, joka oli uhkaillut perheen jäseniä väkivallalla. Mies oli anastanut perheen omaisuutta ja poistunut paikalta. Tässä vaiheessa tehtävälle liittyy lisää poliisin partioita, myös Helsingistä, Lylykangas jatkaa.
Tuntomerkkeihin sopiva henkilö tavoitettiin hetkeä myöhemmin Kiilletieltä ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Miehen hallusta löytyi perheeltä anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Poliisi otti kiinni myös miehen seurassa olleen naisen, jonka osuutta tapahtuneeseen selvitetään.
– Alueella, missä varkausrikokseen epäillyn henkilön epäillään lauantaina aamuvarhain kulkeneen, tehtiin etsintää ja teknistä tutkintaa. Lähialueelta löydettiin lumihankeen heitettynä muutakin anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Lähialueen asukkaita lähestyttiin poliisin tiedotteella ja asukkaita pyydettiin tarkistamaan, löytyykö heidän pihoiltaan mahdollisesti kätkettynä tai heitettynä sinne kuulumatonta omaisuutta. Pyysimme asukkailta myös havaintoja talojen pihoilla liikkuneista henkilöistä, sanoo Lylykangas.
Tekoon epäilty mies vangittiin eilen tiistaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeään varkauteen, moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, ryöstöön sekä törkeään kotirauhan rikkomiseen.
Tapauksen tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa. Poliisi tutkii myös nyt vangitun miehen ja hänen seurassaan olleen naisen osuutta muihin tänä vuonna Kivistön alueella tapahtuneisiin asuntomurtoihin, ajoneuvoihin kohdistuneisiin murtoihin sekä muihin rikoksiin, summaa Lylykangas.
Poliisi kehottaa huolehtimaan, että asuntojen lukitukset ovat kunnossa ja ovet aina lukittuna.