PORI
Lounais-Suomen poliisi tutkii Satakunnassa tapahtunutta omaisuusrikosta. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi hälytettiin lauantaina iltapäivällä Liikuntakeskus Momentumille Poriin. Keskuksessa oli meneillään lasten salibandyturnaus, ja pelaajien omaisuutta oli anastettu pukuhuoneista turnauksen aikana.
Poliisin saaman tiedon mukaan turnauksen osallistujilta oli anastettu pukuhuoneista lähinnä matkapuhelimia ja lompakoita. Lasten pettymyksen ja harmin määrää voitiin tässä tapauksessa vain arvailla.
Rikoksesta epäillään kahta paikallista miestä, joista molempia voidaan luonnehtia poliisin hyvin tuntemiksi. Toinen epäillyistä tavoitettiin nopeasti tapahtumapaikan lähistöltä, toinen iltapäivällä Porin keskustan alueelta. Tapauksen selvittelyyn ja epäiltyjen jahtiin käytettiin välillä kaikkia Porissa saatavilla olevia poliisiresursseja. Epäiltyjen henkilöllisyys ja olinpaikat selvisivät sinnikkään peruspoliisityön keinoin. Heidät on molemmat otettu kiinni.
Anastetut matkapuhelimet on tutkinnan yhteydessä saatu poliisin haltuun, ja niitä palautellaan illan mittaan omistajilleen. Epäillyille ei päässyt kertymään teostaan mainittavaa hyötyä.
Poliisi muistuttaa lapsia ja heidän vanhempiaan. Poliisin vanhojen tuttujen temput saattavat joskus yllättää alhaisuudellaan. Arvokas henkilökohtainen omaisuus on syytä säilyttää tiukassa tallessa. Turnauksissa ja pelimatkoilla se on hyvä kerätä esimerkiksi huoltajan reppuun ja haltuun.