Mopoilija loukkaantui törmättyään mönkijän kanssa Uudenkaupungin keskustassa

Julkaistu

UUSIKAUPUNKI

Mopon kuljettaja ei ollut huomannut risteyksessä oikealta tulevaa mönkijää ja törmäsi tähän.

Poliisi ja ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Varsinais-Suomen maakuntaan Vakka-Suomeen perjantai-iltana 25. elokuuta. Tapauksesta tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.


Poliisi kertoo tiedotteessaan, että kyseessä oli mopon ja mönkijän välinen liikenneonnettomuus. Onnettomuus tapahtui Uudenkaupungin keskustassa.

Mopon kuljettaja loukkaantui tilanteessa. Mopon kuljettaja ei ollut huomannut risteyksessä oikealta tulevaa mönkijää ja törmäsi tähän.

Poliisi epäilee mopoilijaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi ei avaa mopoilijan saamia vammoja tarkemmin.

Karille ajanut veneilä oli päihtynyt.

Viranomaisuutiset uutisoi aiemmin vesiliikenneonnettomuudesta, joka oli tapahtunut Uudenkaupungin vesistössä sunnuntaiyönä 27. elokuuta. Tapauksesta tiedotti ensimmäisenä Länsi-Suomen Merivartiosto.

Merivartiosto kertoi tuolloin, että Pyhärannasta oli kuulunut avunhuutoja merialueelta, josta oltiin tehty ilmoitus Hätäkeskukseen. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio paikansi apua huutaneen. Vene oli ajanut karille ja ajautunut kaislikkoiselle pienelle saarelle.

Vesi oli liian matala merivartioston veneelle, joten pintapelastaja vinssasi haveristin ylös ja laski hänet maihin odottavalle poliisipartiolle.

Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että veneen kuljettaja oli ajamassa Pyhämaasta mökilleen, kun hän eksyi pimeässä ja ajoi aution saaren rantakiville.

Poliisi epäilee veneen kuljettajaa vesiliikennejuopumuksesta. Poliisi ei kerro, minkälaisen tuloksen hän puhalsi poliisin alkometriin.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Rattijuoppo ajoi kovalla vauhdilla edellä ajaneen auton perään Asikkalassa

Asikkalassa sattui Vesikansantiellä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisista kerrotaan, että...

Ajo-oikeudeton nuorimies kaahaili Orimattilassa

Poliisi sai Päijät-Hämeessä Orimattilassa kiinni kaaharin perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisin partio onnistui pysäyttämään...

Kuljettaja loukkaantui henkilöauton ulosajossa Orimattilassa

Orimattilassa Myrskyläntiellä sattui henkilöauton ulosajo myöhään perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...