Mopoilijan pakoyritys päättyi penkkaan Lohjalla: ennen pakoa kyydissä oli kaksi muuta henkilöä – mopo kulki 88 km/h

Julkaistu


LOHJA

Mopoa oli muunneltu ja se kulki koeajossa 88 kilometriä tunnissa. Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja ajoneuvo takavarikoitiin.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty törkeä liikennerikos, selviää Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan paenneesta mopoilijasta, jonka pakomatka päättyi penkkaan.

Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa Lohjalla lauantaina 1. huhtikuuta. Valvonnan yhteydessä partiota vastaan tuli kaksi mopoa, joista toisen kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Poliisin kääntyessä seuraamaan kuljettajia, toinen mopoista pysähtyi pudottamaan kaksi matkustajaa pois kyydistä. Tämän jälkeen kuljettajat lähtivät pakenemaan poliisia.

Kahta matkustajaa kuljettanut mopoilija ajautui asuinalueella paetessaan lumipenkkaan, mutta ei loukkaantunut. Hän yritti vielä nostaa ajopeliä kinoksesta jatkaakseen matkaa, mutta luopui aikeista partion pysähdyttyä mopon vierelle.

Mopoa oli muunneltu ja se kulki koeajossa 88 kilometriä tunnissa. Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja ajoneuvo takavarikoitiin. Tapauksen nimike on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

Lue myös:


    Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Poliisi määräsi yli 30 kuljettajaa ajokieltoon Länsi-Uudellamaalla vapun aikana

    UUSIMAA Kesäkelien saavuttua vapun aikaan Länsi-Uudenmaan poliisi joutui jälleen todistamaan vaarallista kaahailua, jossa valitettavasti korostuvat...

    Lohjan Pusulassa pankkiautomaatin repineet miehet on vangittu

    LOHJA Pankkiautomaatin kauhakuormaajan avulla viime perjantaina varastaneet miehet on vangittu käräjäoikeuden päätöksellä, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos....

    Lohjan Pusulassa revittiin pankkiautomaatti irti seinästä – tekijät jäivät kiinni

    LOHJA Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii törkeää varkautta Lohjalla. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen ilmoituksen pankkiautomaattivarkaudesta tänään...

    Tuoreimmat artikkelit

    Suru-uutisia Rautjärveltä: Yksi henkilö menehtyi mönkijäonnettomuudessa

    RAUTJÄRVI Rautjärveltä kuuluu surullisia uutisia. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista tänään maanantaina iltapäivällä kello...

    Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

    TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

    Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

    ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

    Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

    ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...