SEINÄJOKI
Poliisi tutkii asiaa nyt kuolemansyyn selvittämisenä, eikä kommentoi asiaa enempää.
Seinäjoen poliisiaseman putkatiloissa on tapahtunut kuolema, uutisoi MTV Uutiset. MTV Uutisten tietojen mukaan noin nelikymppinen mies kuoli Pohjanmaan poliisin putkatiloissa viime viikon tiistaina 18. huhtikuuta.
Koska kyseessä on poliisitiloissa tapahtunut kuolema, tutkii asiaa toinen poliisilaitos, tässä tapauksessa Sisä-Suomen poliisilaitos. Sisä-Suomen poliisista vahvistetaan kuolema MTV Uutisille, mutta vaietaan muuten.
Poliisi tutkii asiaa nyt kuolemansyyn selvittämisenä, eikä kommentoi asiaa enempää. Tapauksesta tekee kokonaisarvion myöhemmin syyttäjä. Syyttäjä mm. päättää, onko poliisia syytä epäillä rikoksesta.
Vuosi sitten vappuaattona myös putkakuolema Seinäjoella.
Viranomaisuutiset uutisoi hieman vajaa vuosi sitten myös putkakuolemasta Seinäjoella. Tuolloin Yle Uutisten tietoihin viitaten.
Tuolloin Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Kari Puolitaival kertoi Ylelle, että putkakuolemat ovat pohjalaismaakunnissa harvinaisia, mutta niitä on tapahtunut aikaisemminkin.