PIEKSÄMÄKI
Törmäys oli niin voimakas, että valopylväs kaatui kokonaan. Kuljettaja ei onneksi loukkaantunut.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Varkaudentielle Pieksämäelle maanantaina 1. toukokuuta aamuyöllä. Onnettomuudesta tiedottaa Etelä-Savon pelastuslaitos.
Pelastuslaitos kertoo, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto oli ajautunut sivuluisuun ja törmännyt valaisinpylvääseen. Tarkempi onnettomuuspaikka oli noin 200 metriä Jäppiläntiestä Varkauden suuntaan.
Törmäys oli niin voimakas, että valopylväs kaatui kokonaan. Kuljettaja ei onneksi loukkaantunut, mutta henkilöauto kärsi pahoja vaurioita.
Onnettomuuden syyksi epäillään jäistä tietä, sillä tie oli tapahtuma-aikaan jäinen. Itä-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Onnettomuudesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 03.29.