KANTA-HÄME
Hämeen poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä tapaninpäivän aamun ja tiistaiaamun 27. joulukuuta välisenä vuorokautena mm. muutamat liikennetehtävät sekä varkaus, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kiinni jäi kaksi rattijuoppoa. Varkaustapauksessa epäilty varasti yli 2000 tuhannen euron arvosta tavaraa.
Miehen epäillään anastaneen kaupasta tavaraa yli 2000 euron arvosta Hämeenlinnassa.
Poliisi sai tapaninpäivän iltapäivällä ilmoituksen vartijan kiinniottamasta myymälävarkaasta. Hieman yli 30-vuotias mies oli kerännyt kaupasta elintarvikkeita sekä erilaisia käyttötavaroita yhteensä yli 2000 euron arvosta.
Mies oli pakannut tuotteita myymälässä reppuunsa ja kätkenyt niitä myös mm. vaatteidensa alle. Miehen hallussa olleet tuotteet saatiin takaisin, mutta osa oli vaurioitunut myyntikelvottomiksi rikottujen pakkausten vuoksi.
Poliisi otti miehen kiinni varkaudesta epäiltynä.
Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Hämeenlinnassa – kyytiläisen hallussa huumeita huumausainerikoksen verran.
Poliisipartio pysäytti tapaninpäivänä puolenpäivän aikaan Hämeenlinnan Ojoisilla henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva hieman yli 50-vuotias mies.
Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton matkustajana olleen miehen hallusta löytyi huumaavia lääkkeitä, minkä vuoksi häntä epäillään huumausainerikoksesta.
Ajo-oikeudeton kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Hämeenlinnassa.
Poliisipartio havaitsi tapaninpäivänä iltapäivällä Hämeenlinnan Paroisilla hieman yli 40-vuotiaan ajo-oikeudettoman miehen kuljettaman auton.
Tankkaamaan pysähtynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Miehelle suoritetun tarkkuusalkometrikokeen perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Autoilija kolmion takaa auton eteen Forssassa – henkilövahingoilta vältyttiin.
Eteläisen Puistokadun ja Yhtiönkadun risteyksessä tapahtui varhain tiistaiaamuna kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Paikalle hälytettiin pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta sekä poliisi. Ilmoitus onnettomuudesta tehtiin kello 05.25.
Eteläistä Puistokatua ajaneen henkilöauton kuljettaja ei ollut havainnut oikealta Yhtiökadulta samanaikaisesti lähestynyttä henkilöautoa, minkä seurauksena Yhtiönkatua kulkenut auto törmäsi hänen kuljettamansa auton kylkeen.
Törmäyksen seurauksena Eteläistä Puistokatua ajanut auto osui vielä liikennevalotolppaan.
Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Eteläistä Puistokatua ajaneen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska hänen ajosuunnastaan väistämisvelvollisuus oli osoitettu kärkikolmiolla.