PÄIJÄT-HÄME
Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä sunnuntaiaamun 6. marraskuuta ja maanantaiaamun 7. marraskuuta välisenä aikana mm. törkeät liikennerikokset sekä myymälävarkaat, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Lisäksi poliisi kertoo marketissa pahennusta aiheuttaneesta miehestä.
Parivaljakko varasti paljon kosmetiikkaa Lahdessa – toisella oli etsintäkuulutus päällä.
Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen kahdesta myymälävarkaasta, jotka oli otettu kiinni Lahden keskustassa sijaitsevassa tavaratalossa.
Parikymppinen nainen ja hieman vanhempi mies olivat piilottaneet myymälässä taskuihinsa erilaisia kosmetiikkatuotteita ja poistuneet liikkeestä maksamatta tuotteita. Vartijat olivat ottaneet kaksikon kiinni kaupan ulkopuolelta.
Yli 800 euron arvosta tuotteita anastanut nainen otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä. Hieman yli 100 euron arvoisen hajuveden anastanutta miestä puolestaan epäillään näpistyksestä. Mies toimitettiin vankilaan voimassaolevan etsintäkuulutuksen perusteella.
Mies aiheutti pahennusta marketissa Lahden Paavolassa.
Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Lahden Paavolassa sijaitsevasta marketista, jossa vartija yritti pitää hallussaan karkuun pyrkivää miestä.
Paikalle saapunut poliisipartio otti edelleen vartijaa vastaan hangoittelevan miehen kiinni. Mies oli rikkonut kaupassa hupparin repimällä siitä hälyttimen irti. Vartijan mennessä selvittämään tilannetta, mies oli tönäissyt vartijaa ja pyrkinyt pakoon. Vartija oli ottanut miehen kiinni, mutta tämä oli edelleen hangoitellut vastaan ja uhannut vartijaa väkivallalla.
Hieman yli 20-vuotiasta miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, lievästä vahingonteosta ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.
Moottoripyöräilijä yritti paeta poliisia Lahden Launeella.
Poliisipartio havaitsi sunnuntai-iltana ylinopeutta vastaantulevan moottoripyörän Lahden Launeella. Poliisipartion yrittäessä pysäyttää moottoripyörää, se lähti pakenemaan poliisipartiota reilua ylinopeutta käyttäen.
Kuljettaja ajoi paetessaan useamman kerran päin punaista liikennevaloa. Lopulta moottoripyörän kuljettaja pysähtyi tien laitaan. Kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva noin 40-vuotias mies.
Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Punaisia päin ajanut kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa.
Poliisipartio havaitsi sunnuntai-iltana Lahdenkadulla Lahdessa henkilöauton, jonka kuljettaja ajoi päin punaista liikennevaloa. Auton kuljettajaksi osoittautui keski-ikäinen mies, joka puhalsi alkometriin selvästi sallittua suuremmat lukemat.
Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä tarkkuusalkometrikokeen perusteella myös törkeästä rattijuopumuksesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Nuorimies kaahasi korttinsa hyllylle Lahdessa.
Liikenteenvalvontaa sunnuntai-iltana tunnuksettomalla poliisiautolla suorittanut poliisipartio havaitsi uudella ohitustiellä Lahdessa kovaa ylinopeutta etenevän henkilöauton. Poliisipartio mittasi auton keskinopeudeksi 187 km/h, rajoituksen ollessa paikalla 80 km/h.
Autoa kuljettanutta nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Myös Heinolassa kaaharilta kortti hyllylle.
Nopeusvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi sunnuntaina iltapäivällä selvää ylinopeutta käyttävän ja muuta liikennettä ohittavan henkilöauton Valtatiellä 5 Heinolassa. Poliisipartio mittaasi auton nopeudeksi 139 km/h paikassa, jossa nopeusrajoitus oli 80 km/h.
Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.