POLIISIUUTISET – PÄIJÄT-HÄME
Poliisilla on riittänyt tehtäviä Päijät-Hämeessä, tarkemmin Lahdessa, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo useista liikkeisiin kohdistuneista omaisuusrikoksista sekä liikenneonnettomuudesta, jonka aiheuttaja pakeni paikalta.
Tapanäpistelijä näpisti virvoitusjuoman Lahden Launeella.
Maanantaina 28. helmikuuta kello 13.30 aikaan, jäi Lahdessa Launeella näpistyksestä kiinni 30-vuotias nainen.
Sekava nainen oli ottanut hyllystä virvoitusjuoman ja alkanut juomaan sitä liikkeessä. Vartijan tullessa paikalle, oli nainen heittänyt juoman roskikseen ja yrittänyt poistua paikalta. Vartijan ottaessa naista kiinni, oli nainen vastustanut vielä kiinniottoa.
Nainen on jäänyt anastusrikoksista kiinni viimeisen vuoden aikana 12 kertaa.
Kuljettaja törmäsi Lahdessa pakettiautolla kahteen autoon ja pakeni paikalta.
Maanantaina 28. helmikuuta kello 14.00 aikaan, tapahtui Lahdessa Harjukadun ja Vesijärvenkadun risteyksessä kolmen auton välinen kolari.
Risteyksessä liikennevaloihin pysähtyneen auton perään oli törmännyt pakettiauto, joka oli heti törmäyksen jälkeen vaihtanut kaistaa ja törmännyt viereisellä kaistalla olevaan autoon. Tämän jälkeen oli syyllinen poistunut paikalta jäämättä selvittämään tapahtumaa.
Autoihin tuli vaurioita, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Osalliset saivat paenneesta autosta ja sen kuljettajasta hyviä havaintoja. Poliisi selvittää asiaa.
Mies yritti näpistää suklaalevyn lahtelaisesta kioskista.
Maanantaina 28. helmikuuta kello 15.00 aikoihin, jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kioskista kiinni reilu 30-vuotias mies. Mies oli yrittänyt anastaa kioskista suklaalevyn.
Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni anastusrikoksista kuusi kertaa.
Tavakseen varasteleva mies yritti varastaa partakoneen lahtelaisesta kaupasta.
Maanantaina 28. helmikuuta kello 16.00 aikoihin, jäi Lahdessa Kauppakadulla sijaitsevasta liikkeessä näpistyksestä kiinni alle 30-vuotias mies. Mies oli yrittänyt anastaa liikkeestä noin 200 euron arvoisen partakoneen.
Miehellä aikaisempia anastusrikoksia viimeisen vuoden aikana 17 kappaletta.
Myymälävarkaille kävi työtapaturma Lahdessa.
Maanantai-iltana 28. helmikuuta noin kello 20.00 aikaan, jäi Launeella sijaitsevassa kauppaliikkeessä kaksi keski-ikäistä miestä kiinni yrittäessään anastaa erilaisia tuotteita kaupasta.
Miehet olivat ottaneet turvalaatikossa olevia kelloja ostoskärryyn ja yrittäneet avata väkisin niiden turvalaatikoita. Miehet olivat onnistuneet avaamaan yhden laatikon liikkeestä anastamallaan ruuvimeisselisetillä, mutta samalla heille kävi työtapaturma ja toinen miehistä sai ruuvimeisselistä haavan käteensä. Mies onnistui tuhrimaan verellä liikkeestä niin ikään anastamansa hupparin. Miesten hallusta löytyi myymälävarkauksiin sopivia esineitä.
Miehet otettiin kiinni ja toimitettiin poliisiasemalle.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos