torstai, 7, joulukuu, 2023
spot_img

Nainen pahoinpiteli naisen vakavasti ja kaappasi tämän vastasyntyneen vauvan Huittisissa

Liity Viranomaisuutisten WhatsApp -ryhmään klikkaamalla kuvaa, niin saat tiedon uusimmista uutisista heti tuoreeltaan!

HUITTINEN

Poliisi selvittää Satakunnassa torstaina tapahtunutta poikkeuksellista ja vakavaa rikosta. Lounais-Suomen poliisi kertoo, että naisen epäillään pahoinpidelleen uhrinsa ja sen jälkeen ottaneen tämän vastasyntyneen vauvan itselleen.

Epäilty rikos tapahtui Huittisissa torstaina päivällä, kun toisilleen entuudestaan tuntemattomat naiset tapasivat toisensa yhteisen ulkoilulenkin merkissä.

Rikoksesta epäilty nainen ehdotti ulkoilulenkkiä sosiaalisessa mediassa. Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan epäillyn aloittaman yhteydenpidon syynä oli se, että uhrilla oli vastasyntynyt vauva.

Ulkoilun aikana naisen epäillään pahoinpidelleen tapaamiseen kutsumansa äidin vakavasti ja ottaneen tämän vastasyntyneen vauvan haltuunsa.

Vauva löytyi vahingoittumattomana

Poliisi tavoitti epäillyn omien aktiivisten toimien myötä samana päivänä joitain tunteja myöhemmin Helsingistä. Vauva oli vahingoittumattomana epäillyn hallussa.

Asiaa tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa epäiltynä törkeänä vapaudenriistona ja törkeänä pahoinpitelynä. Rikoksesta epäilty nainen on tänään sunnuntaina vangittu tuomioistuimen päätöksellä.

Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi ei tutkinnan tässä vaiheessa kerro asiasta enempää. Tapauksen varsinainen tutkinnanjohtaja tiedottaa asiasta lisää esitutkinnan edetessä, kun se on tutkinnallisesti mahdollista – aikaisintaan alkavan viikon loppupuolella, Kemppi sanoo.

Psst... Viranomaisuutiset WhatsApp -kanava on julkaistu. Liity mukaan tästä, niin saat tiedon uutisista tuoreeltaan. Voit tutustua muihin kanaviin täältä.


- ARTIKKELI PÄÄTTYY -
- KIITOS ARTIKKELIN LUKEMISESTA -

Tuoreimmat alueen uutiset

Luetuimmat alueen uutiset

- OTA FACEBOOKTILIMME HALTUUN TÄSTÄ -


Luetuin sisältö



Viimeisin sisältö

Yhteistyössä


Intiimisheivaustuotteet netistä