LAHTI
Poliisilla on ollut jälleen rauhallinen vuorokausi Päijät-Hämeen maakunnassa, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo ainoastaan yhdestä tapahtumasta Lahdessa.
Poliisi sai myöhään sunnuntai-iltana 26. joulukuuta ilmoituksen kahdesta kerrostalon pihalla riitelevästä henkilöstä Lahden Kiverössä.
Paikalla poliisille oli selvinnyt, että alle 30-vuotias nainen oli riidellyt toisen henkilön kanssa ja samassa yhteydessä hyppinyt paikalla olleen taksin päällä sekä rikkonut taksin laitteita. Nainen harasi vielä vastaan poliisipartiolle kiinnioton yhteydessä.
Nainen otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Häntä epäillään vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos