OULU
Oulun poliisilla oli viime perjantaina iltapäivällä poliisioperaatio Oulun Kaijonharjussa. Oulun poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin poliisin saaneen ilmoituksen epäillystä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta Oulun Kaijonharjussa Kalervontiellä kello 12.20 aikaan.
– Paikalle meni useita poliisipartioita. Epäilty väkivaltarikos oli tehty yksityisasunnossa. Ulkopuolisille tai sivullisille ei aiheutunut tilanteesta vaaraa, avasi Oulun poliisin rikosylikomisario Janne Koskela tapahtumia perjantaina.
Oulun poliisi kertoi myöhemmin, että uhrina on pieni lapsi ja epäiltynä hänen äitinsä. Oulun käräjäoikeuden pakkokeinoistuntolistasta selviää, että äiti on ulkomaalaistaustainen.
Poliisi tutki alkuun tapausta tappona ja esitti kuolleen lapsen äitiä vangittavaksi, mutta perui vangitsemisvaatimuksen saatuaan uutta tietoa lapsen kuolinsyystä.
Oulun poliisin rikosylikomisario Janne Koskela kertoo poliisin saaneen tänään uutta tietoa lapsen kuolinsyystä ja katsoi, ettei epäillyn vangitsemiselle ole perusteita. Poliisi perui esittämänsä vangitsemisvaatimuksen, eikä vangitsemisoikeudenkäyntiä täten järjestetty.
– Vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen osalta vaaditaan aina erityistä harkintaa. Tässä tapauksessa saimme merkityksellistä tietoa hetkeä ennen vangitsemisoikeudenkäynnin alkamista. Sen valossa tutkinnanjohtaja perui vangitsemisvaatimuksen, ja epäilty vapautettiin heti, Koskela avaa tilannetta.
Poliisi tutkii tapausta nyt kuolemantuottamuksena eikä tappona. Asian arkaluontoisuuden vuoksi poliisi ei tiedota siitä enempää.