Nakkilan henkirikoksesta epäilty vangittiin – epäiltynä on noin 30-vuotias mies

Julkaistu

POLIISIUUTISET – NAKKILA

Satakunnan käräjäoikeus on tänään perjantaina vanginnut noin 30-vuotiaan miehen, jota epäillään Nakkilassa aiemmin tällä viikolla tapahtuneesta henkirikoksesta, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.

Lounais-Suomen poliisi on ottanut kiinni miehen, jota epäillään tiistaina 1. helmikuuta Nakkilassa tapahtuneesta henkirikoksesta. Uhri löytyi menehtyneenä Nakkilan keskustan tuntumasta, Valtatie 2:n läheisyydestä. 


Miehen kiinniotto tapahtui Kokemäellä tiistai-iltana.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi miehen tänään perjantaina todennäköisin syin taposta epäiltynä. 

– Esitutkinnassa ei tähän mennessä ole tullut esille sellaisia seikkoja, jotka yhdistäisivät kyseisen henkirikoksen muihin lähialueella viime aikoina olleisiin rikosepäilyihin tai muihin havaittuihin häiriöihin, sanoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarmo Katila.

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa, eikä tutkinnallisista syistä voi tässä kohtaa antaa asiasta tarkempia lisätietoja.

Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisia paennut kuljettaja menehtyi Ulvilassa – ajoi päin betonista aitaa

SATAKUNTA Ulvilassa tapahtui torstaina illalla kuolemaan johtanut onnettomuus, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisi kertoo poliisin...

Raju tulipalo Kokemäellä: talo tuhoutui täysin – asukkaat sairaalaan, koira kuoli

KOKEMÄKI Kokemäen Peipohjassa sammutettiin varhain tänä aamuna rakennuspaloa. Hätäkeskus sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Herttuantiellä kello...

Kokemäen Kauvatsalla on palanut samassa pihapiirissä nyt kahdesti – poliisi pyytää paloihin havaintoja

KOKEMÄKI Tapauksia tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa törkeinä vahingontekoina. Lounais-Suomen poliisi tiedottaa poliisin tutkivansa kahta tulipaloa Piilijoen koulutiellä...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...