MERI-LAPPI
Meri-Lapin poliisia on työllistänyt lauantaina 20. elokuuta mm. usean henkilön välinen tappelu sekä vahvasti päihtynyt rattijuoppo, selviää Lapin poliisilaitoksen Meri-Lapin alueen tiedotteesta. Tappelun yhteydessä poliisi otti kiinni kaksi henkilöä ja yksi kuljetettiin saamaan hoitoa.
Ajo-oikeudeton rattijuoppo puhalsi 2,65 promillea Ylitornion keskustassa.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus lauantaina alkuillasta noin puoli kuuden aikoihin Ylitornion keskustassa ajelevasta henkilöautosta, jonka kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä.
Poliisipartio onnistui pysäyttämään henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui 40-vuotias mies. Mies puhalsi alkometriin tuloksen 1,15 mg/l, joka on promilleissa 2,65 promillea.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Neljä henkilöä tappeli Kemissä.
Kemin keskustassa sijaitsevan grillin läheisyydessä tapeltiin neljän henkilön voimin lauantai-iltana noin puoli kymmenen aikoihin.
Yksi tappeluun osallistuneista lähti näyttämään vammojaan sairaalaan ja kaksi päätyi poliisivankilaan. Poliisi jatkaa asian tutkintaa pahoinpitelynä.