POHJOIS-KARJALA
Outokummussa paloi vanhassa isossa navetassa keskiviikkoiltana. Asiasta tiedottaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.
Pohjois-Karjalassa Outokummussa, tarkemmin Suonreunantiellä, tehtiin palohälytys keskiviikkoiltana 27. huhtikuuta alkuillasta. Tarkka hälytysaika palosta oli kello 18.01.
Ensitiedotteen mukaan ulkorakennuksessa ollut lämpökeskus oli syttynyt palamaan. Ensitiedotteessa kerrottiin myös, että paloa sammutetaan täydentävillä sammutumenetelmillä. Täydentävillä sammutusmenetelmillä tarkoitettiin tässä tapauksessa jauhesammutinta ja heittosammutinta.
Myöhemmin pelastuslaitos päivitti, että kyseessä olikin suuri rakennuspalo, joka työllistää yli kymmentä pelastusyksikköä. Noin 1000m² kokoinen entinen navettarakennus oli syttynyt palamaan. Lopulta kohteeseen hälytettiin yhteensä 12 pelastusyksikköä ja kaksi ambulanssia. Yksi pelastusyksiköistä oli Pohjois-Savon alueelta. Pelastuslaitokselta oli paikalla yhteensä 24 pelastushenkilöä.
Pelastuslaitos sai rajattua palon siten, että osa rakennuksesta saatiin pelastettua. Osa irtaimistosta paloi, mutta osa irtaimistosta jäi rakennukseen, joka saatiin säästettyä. Yksi auto myös siirrettiin pois palon alta.
Tulipalon alkuvaiheessa paikalla oli kaksi henkilöä. Henkilöt loukkaantuivat lievästi, mutta sen verran lievästi, että heitä ei tarvinnut viedä sairaalahoitoon.
Palosta aiheutui runsaasti savua. Palon tarkasta syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.
Palon jälkisammutustyöt ovat käynnissä.
Pelastuslaitos pyysi alueen asukkaita välttämään alueella liikkumista, sillä pelastuslaitos ajoi kohteeseen lisävettä säiliöautoilla. Pelastuslaitos otti lisävettä Sukkulanjoesta.
Tapahtuneen johdosta aiheutui myös liikennehaittaa.
Toinen ajokaista suljettiin liikenteeltä tiellä 504, välillä Outokumpu – Polvijärvi. Tarkempi paikka: Paikasta Perttilahti 1,4 km, suuntaan Horsmanaho. Outokummun ja Polvijärven kuntaraja.
Lähteenä: Pohjois-Karjalan pelastuslaitos